Sivujen päivityksistä on vielä melkoinen matka viestintään

Perjantai 11.9.2015 klo 17.48 - Kauko Niemi

Nettisivuja selatessa ei ole kovinkaan vaikeaa erottaa viestitäänkö siellä vai päivitetäänkö sivuja. Kovin vaikeaa ei ole myöskään erottaa tekeekö päivityksiä hyvä ainekirjoittaja, sivutyönä ja pakkopullana joku vaan tai puppusanageneraattoria pyörittävä myyntihemmo. Tunnistettavissa on myös päivitykset, jotka ovat ulkoistettu.

Kovin vaikeaa ei ole myöskään huomata milloin sivujen alkuinnostus on loppunut. Milloin päivittäjä on vaihtunut ja milloin päivityksiä tehdään viimeisessä hädässä, kun asiakaskas on oikein suuttunut ja vaatinut.

Asenne, innostus ja osaaminen ratkaisevat tehdäänkö päivityksiä vai viestitäänkö. Vaikeammin korjattava virhe on se, ettei sivuja ole suunniteltu yrityksen tai yhteisön toiminnasta lähtöisin. Sivujen toteutuksen lähtökohtana on jonkun ideanikkarin söpö visuaalisuus. Tai lähtökohtana on joku tekniikka ja katsotaan mitä sillä voidaan tehdä.

Tuhoon tuomittua on se, että yksittäisten ihmisten mielipiteet ja tykkäämisen ohjaavat tekemistä, eikä yhteisön tai organisaation perusarvot ja toiminnan tavoitteet. Tietysti, jos tavoitteet eivät ole kirkkaita, niin mistä se kirkkaus siunaantuisi sivuillekaan - saati sivuston viestinnälliseen tehoon.

Osaaminen muuttaa päivitykset viestinnäksi. Vastaan tulee valitettavan usein sivupäivityksiä tekeviä ihmisiä, jotka eivät käytä muita sähköisiä kanavia kuin pakon edessä sähköpostia. Heidän kokemuksensa ja osaamisensa ei voi karttua alalla, jossa tapahtuu kymmenen uutta asiaa joka päivä. Osa muutoksista tapahtuu asiakaskokemuksessa ja suuri osa taustalla.

Koulun penkillä näitä asioita, ei kertaheitolla voi oppia. Valmiudet ymmärtämään voi kyllä hankkia siihen miksi näin tapahtui vaikka henkilökohtaisesti kuvittelin jotain ihan muuta tapahtuvan.

Erittäin merkittävää sähköisen viestinnän onnistumiselle on siihen käytettävä välineiden mixi, jolla buustataan eri kanavia keskenään. Kanaviahan riittää jokaiseen lähtöön. Jos ajatuksena on tänään hoitaa Facebook-päivitykset, huomenna instagram-pävitykset ja heti alkuviikosta kun on aikaa twitter-twiittaukset. Tästä ei synny tehokasta kokonaisviestintää, paitsi jos hallitset kiihdytysajomallit.

Viestinnän onnistuminen on 80 prosenttisesti kiinni ajoituksesta ja 20 prosenttia sisällöstä. Huono ajoitus ja mitään sanomaton sisältö ei sytytä vastaanottajaa kymmenessä sekunnissa. Jos yrityksen tai yhteisön digitaalihimmeli ei tue tätä ajatusta, jäävät tulokset laihoiksi. Valtaosa työstä pitää pystyä tekemään ennakoidusti.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viestintä, verkkosivut, päivitys,

Opin jo vuonna 1998 - klikkausten määrä minimiin

Tiistai 19.3.2013 - Kauko Niemi

Aikoinaan nettinoviisina tuntui siltä, että oli fiiniä suunnitella ja rakentaa verkkopalveluita, joissa on hienoja rakenteita ja monikerroksisia valikoita. Ajatuksena oli houkutella käyttäjä  kulkemaan kuin Ikea:n tavarataloissa läpi kaikkien mahdollisten tarjolla olevien houkutusten läpi.

Silloinen statistiikka osoitti varsin nopeasti, että ne jutut, jotka olivat yli kolmen klikin takana saivat olla ihan rauhassa. Niitä ei kukaan lukenut.

Eilen logiikka ei toiminut edes analogiaversiona Ikeassa. Kävelin suoraan tuotteen luo, kuvasin kamerallani hyllypaikan, otin tuotteen hyllystä ja kävelin automaattikassan läpi ulos. Ostosreissu kesti 11 minuuttia.
Sen sijaan edellisenä iltana kesti yli puolituntia löytää Ikean aukioloajat, kun tiesin että aamulla ajan kyseisen rakennuksen ohitse ja tarvetta oli ostaa uudelle tietokoneelle ikioma huonekalu.

Eiköhän se käyttäjä halua päästä suoraan ja helposti etsimäänsä tietoon. Sopiva klikkausten määrä olisi 2-3 ja kaikki turhat välivaiheet huutsin nevadaan.

Miettikääpä mikä on ollut Googlen menestyksen takana. Suoraan asiaan.

En oikeasti ymmärrä esimerkiksi huuto.net:n sivu-uudistusta, jossa omalle sivulle kirjautumisen jälkeen joutuu yleiselle etusivulle takaisin ja sen jälkeen on mentävä uudelleen omalle sivulle.

Jos huutonetissä etsin tavaraa, niin ei tarvitse kirjautua, mutta jos myy, niin täytyy kirjautua. Siis jos kirjaudun, olen menossa myymään tai tarkistamaan myynnissä olevia tuotteitani. Miksen pääse kirjautuessa suoraan omalle sivulleni? Kuka kiusaa ja ketä?

Tablettini Windows kasin yhden asian politiikkaan en ole tottunut ja siksi käytänkin pääsääntöisesti sitä lähinnä Firefoxilla vanhaan malliin. Sipaisuja sinne sun tänne ei todella nopeuta käyttöä verrattuna siihen, että minulla on tätä kirjoittaessani auki 7 eri sovellusta 12 eri ikkunassa. Ja nämä kaikki ovat hiiren siirron ja yhden klikkauksen takana.

Olen iloinen niistä huhuista, että Microsoft olisi hävittämässä tai muuttamassa tätä ”turhaa” etusivua.

Nettipalvelu, jota olen kautta aikojen lähes vihannut, mutta kun ei ole vaihtoehtoja. Veikkauksen malli mukaelee huuto.netia tai siis päinvastoin. Sisäänkirjautuessa ei pääse suoraan omalle sivulle hoitamaan asioita, vaan palaat taas Veikkauksen etusivulle, mistä lähdet uudelle kierrokselle. Mitä ihmettä tällainen kiusanteko oikein on?



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verkkosivut, netti, klikkaus, microsoft, Veikkaus, huuto.net