Pekka Kuusisto ja RSO Sarasteen johdolla tulivat piuhaa pitkin

Lauantai 29.1.2011 - Kauko Niemi

Intohimoisena netti-ihmisenä ja intohimoisena musiikin kuluttajana en ole tätä yhdistelmää osannut kovinkaan korkealle arvostaa. Tähän mennessä ei ole ollut tarjolla riittävän hyvää edes lupausten tasolla.

Eilinen suora nettikonsertti Finlandiatalolta antoi toivoa selvästi paremmasta tulevaisuudesta kuin mitä Youtube ja muut palvelut ovat tähän mennessä lupailleet.

YLE lähetti suorana Esa-Pekka Salosen viulukonserton Suomen kantaesityksen ja Radion Sinfoniaorkesterin, RSO, solistina oli Pekka Kuusista ja tahtipuikkoa heilutti Jukka-Pekka Saraste. Lähetystä mainostettiin etukäteen tv-tasoiseksi. Paitsi viulukonsertto, niin tekniikalla oli myös kantaesitys.

Mikä on sitten riittävän hyvää. Se ei ainakaan  ole tulitikkuaskin kokoista kuvaa, missä ei edes kameroiden lähiotoksista saa selvää. Eilisessä lähetyksessä pystyi selkeästi ja ihannoiden toteamaan, että Pekka Kuusisto tekee huippusuorituksen lenkkarit jalassa. Voihan olla ettei noin intensiivinen suoritus onnistuisikaan liukkaalla permannolla nahkapohjaisissa.

Tuosta edellisestä kappaleesta voi jo hyvin päätellä, että kuva oli riittävän hyvää. Sitä se oli todella. Kuvaus oli myös ammattimaista, eikä Sarasteen tahtipuikko tai Kuusiston roka jättäneet pahempia viipeitä.

Tosin vanhassa läppärissäni ei ole maailman nopein näytönohjain. Se sijaan läppärin perässä on ammattimaiseen kuvankäsittelyyn tarkoitettu 24 tuumainen näyttö. Kuva oli hyvätasoista koko näytöllisen verran.

Vai olisikohan se auttanut, että seurasin konserttia melkein kadun toiselta puolen. Tuskin. Welho lupaa, että piuhassa kulkee 110 megaa.

Itse konsertti ei hirveästi kärsinyt ääniongelmista. Itse ääni oli oikeastaan hyvää, mutta synkkaus ei ollut riittävän hyvää. Ja riittävä tarkoittaa tässä tilanteessa, etten olisi maksanut tuontasoisesta palvelusta senttiäkään. Itse konsertti oli sentään loppuunmyyty.

Kuusiston ylimääräisen kuulutus ja väliajalla tehdyt haastattelut menivät kokonaan harakoille, niin pahasti saksasivat suun liikkeet ja ääni minun ruudullani. Harjoittelua oli ilmassa myös ennen haastattelua, kun nupit olivat jääneet auki ja läpi tulivat ohjeet ja niiden vastaanotto.

Hieno ja lupauksia täynnä ollut kokeilu. Täytyykin käydä tutkimassa, millä tasolla Berliinin filharmonikot ovat teknisesti. Hehän kuitenkin jo myyvät nettiyleisöllekin kausikortteja.

Koiran ostaja - älä tue pentutehtailua

Keskiviikko 26.1.2011 - Kauko Niemi

Kuinka yksinkertaista olisikaan tuhota pentutehtaat. Kukaan ei osta yhtään koiranpentua, ennen kuin on nähnyt pennun emon ja pennun kasvuympäristön. Että mukana ovat aidot paperit. Käytäntö on valitettavasti erilainen.

YLE saa tämän viikon ohjelmistaan kunniamaininnan. Silminnäkijä maanantai-iltana ja Ajankohtaisen kakkosen jatko tiistai-iltana. Tuollaisen kiihkottoman ja asiallisen tiedon levittäminen on kunniamaininnan arvoista. Kyse on eläinten hyvinvoinnista sekä kuluttajasuojelusta. Jatkuvasti on niitä ihmisiä, jotka ymmärtämättömyyttään menevät halpaan ja maksavat halvasta pennusta loppujen lopuksi enemmän kuin ostaessaan aidon rotukoiran.

Pentutehtailua ruokkivat ne ihmiset, joiden maltti pettää ja koirakuumeen iskettyä pentu pitää saada heti eikä viidestoista päivä vaikka marketin parkkipaikalta. Kukaan ei ostaisi olohuoneen nurkkaansa televisiota, jonka valmistajasta ei ole tietoa, eikä sarjanumerosta. Tai kun ostat porsaan kyljyksiä, niin niidenkin alkuperä on selvitettävissä.

Tilanteen hyväksikäyttäjiä löytyy ja on varsin merkillistä, että esimerkiksi sama espoolaismies voi jatkaa toimintaansa sakoista huolimatta ja käyttää hyväkseen ihmisten mustaa hetkeä toinen toisensa jälkeen. Nyt hänenkin toimintansa on menossa vihdoin raastupaan arvioitavaksi.

YLE:n kanavia toivottavasti katsovat muutkin kuin vannoutuneet koiraihmiset. Vaikkapa Hauva.comin sivuilla tällaiset aiheet ovat enemmänkin vanhan toistamista. Ihmettelyä kuinka pentutehtailu voi yleensä toimia näinkin laajasti.

YLE:n Silminnäkijääkin oikeampi media olisi joku nuorten ohjelma ennen kello 22:05:tä tai nuorison suosiossa oleva lehti. Taitaa vaan olla vaikea löytää hetkeen sopivaa juttukulmaa.

Ehkä mediassakin herätään kosiskelemaan uutta yleisöä, kun huomataan kuinka suuria, aktiivisia koirien puolustusryhmiä syntyy Facebookissa pienessä hetkessä. Tosin niistäkään kaikki eivät ole tavoittelemisen arvoisia.

Pentutehtailussa on kyse paitsi pentujen perushyvinvoinnista, niin myös eläinrääkkäyksestä. Häkissä elävä synnytyskone, jota pennunostaja ei koskaan pääse katsomaan, on pahemman luokan rääkkäystä. Jokaisesta mahdollisesta kiimasta otetaan kaikki mahdollinen irti. Rahaa säästäen ulkoisista olosuhteista ja muusta huolenpidosta puhumattakaan.

Vastuu on toki ostajalla. Hän voi päättää tukeeko pentutehtailua vai ei. Eikä päätöksen tekeminen puolesta tai vastaan ole vaikeasti selvitettävä asia, kunhan ensin tiedostaa mitkä perusasiat pitää aina tarkistaa ja vaatia.

Viime viikolla presidentti Halosen vahvistama eläinsuojelulaki saattaa vaikuttaa jonkin verran pentutehtailuun. Tämäkin laki on voimaton mitä Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuu. Lakimuutos tuo tullessaan kesäkuun alussa eläintenpitokieltorekisterin.

Rekisteriin kootaan tiedot eläinsuojelurikosten yhteydessä tuomituista eläintenpitokielloista. Tuomioistuimilla on vastedes velvollisuus ilmoittaa määräämistään kielloista Oikeusrekisterikeskukselle.

Jokaiselle koiranostajalle rekisteri ei ole avoin. Laki sallii viranomaisten lisäksi, että perustellusta eläinsuojeluun liittyvästä syystä tietoja voidaan antaa esimerkiksi tilanteissa, joissa ollaan myymässä eläintä tai sijoittamassa sitä ulkopuoliseen hoitoon.

Hirmuinen matkakuume

Lauantai 22.1.2011 - Kauko Niemi

Hirmuinen täytyy olla matkakuume, jos haluaa matkamessuille kaksosten vaunujen kanssa ja kolmas jaksaa just ja just kävellä. Tai sitten köyryssä rollaattorin tukemana.

Kumpaakin lajia oli edustettuna tänään iltapäivällä Helsingin Messukeskuksessa 15 000 muun ihmisen kanssa.

Itse olin kolme ensimmäistä minuuttia paikallaan tönittävänä ja mietin, josko tästä lähtisikin kotiin.

No ei sitten kuitenkaan. Vaan soluttautuminen sekaan ja ryhtyy miettimään vaikka sitä bisnestä mitä matkailu edustaa. Täytyyhän sen olla merkittävää kunkin maan taloudelle, jos 70 eri maata, siis melkein puolet maailman itsenäisistä valtioista pystyttää kalliin messuosaston keskelle lumista Helsinkiä.

Maakohtaisia havaintoja tehdessäni huomaa turismin tärkeyden nousseen. Korea, Vietnam ja monet muut maat ovat siirtyneet esitteenjakokioskeistaan näyttäviin rakennelmiin etunenässä vaikkapa Intia. Intian osasto oli kasvanut ammattimaisesti moninkertaiseksi edellisvuosista.

Seuraavaksi ihmettelen miksi hotellit investoivat valtaviin osastoihinsa. En oikein osaa kuvitella, että menisin varaamaan huoneita ja sen jälkeen suunnittelisin mitä muuta voisin tehdä. Vai johtuukohan se asennevammastani. Hotelli on se matkabudjetin ensimmäinen ja merkittävin säästökohde, josta aina säästän. Se on vain paikka missä haluan nukkua rauhallisen yön, eikä mitään muuta.

Hotelli on aina halvin mahdollinen nukkumapaikka. Matkalla haluan aamiaisen aina eri paikoissa. Repun jaksan kantaa itse huoneeseeni. Pääasia että on hiljaista ja kohtuu siistiä. Yöunien kannalta olennaista, että kuumassa maassa ilmastointi. Vain perustarpeet.

On minulla toki kokemusta Madridin Rizistä ja Georg 5:stä Pariisista. Kummassakaan en viihtynyt pätkääkään. Portsarit ovat kuin myrkyn nielleitä kun tulen hikisenä aamulenkiltä lenkkarit jalassa ja puikkelehdin pitkiin kolttuihin sonnustautuneiden, aamiaiselle menevien rouvashenkilöiden välistä.

Messuilla vaeltelu vastasi hyvin surfailua netissä. Mitä todennäköisimmin olisin saanut koneen ääressä huomattavasti enemmän tietoa eri maista ja niiden matkailutarjonnasta. Tosin ilman hälinää ja hajuja. Kieltämättä messukeskuksen ilmapiiri on kansainvälinen ja välillä mielikuvituksen laukatessa tuntuu kuin olisi jo toinen jalka matkalla.

80-90-lukujen vaihteessa olen ostanut pakettimatkoja hiihtoreissuille ja 2003 pakettimatkan lämpöiseen. Muutoin matkasuunnitelmani syntyvät kaikkialla muualla kuin messukeskuksessa tai matkatoimistossa. Syystä tai toisesta valitsen ensin paikan, sen jälkeen kyttään sopivat lennot netistä ja lopuksi yöpaikka. Näin se syntyy lomamatka omatoimisesti.

Syy matkustamiseen voi tosiaan olla ihan mikä tahansa. Tällä hetkellä seurannassa on päästä kuulemaan ja katsomaan tähtitenori Juan Diego Florenzia. Se onkin jo haasteellisempaa, kun pitää saada konsertti- tai oopperalippukin. Viime keväänä Madridissa liput myytiin puolessa tunnissa loppuun ja jäin nuolemaan näppejäni. Ennen Florenzin kohtaamista voi toteutua monta muuta matkaa.

Sukset ja hihnat solmussa

Keskiviikko 12.1.2011 klo 11.02

Koirien ja hiihtäjien yhteensovittaminen on ratkaisematon yhtälö. Asiassa risteilevät paitsi hiihtäjät ja koirat niin myös asetukset ja lait sekä eri tehtäviä hoitavat organisaatiot.

Tilannetta kuvaa hyvin Helsingin kaupungin ulkoilupäällikkö Petri Angervuon kommentti, ettei millään pysty seuraamaan kaikkea palautetta mitä asian tiimoilta tulee. Sitä on kymmenittäin jopa sadoittain päivässä.

Laeista ja asetuksista ei juuri ole apua. Järjestyssäännöissä kielletään koirien ulkoiluttaminen kunnostetuilla latualueilla. Toisaalta Suomessa on jokamiehenlaki, joka sallii vapaan liikkumisen luonnossa.

Helsingin liikuntavirasto pysyy asiassa neutraalina, ottamatta kantaa kuka on oikeassa kuka väärässä.  Angervuo sanoo, että liikuntaviraston tehtävänä on tarjota mahdollisimman hyvät hiihto-olosuhteet ja toisaalta Helsingin keskustasta pääsee hoidettua, yhtenäistä reittiä kävellen ja koiran kanssa keskustasta Pitkäkoskelle. Tosin reittiä ei ole tällä hetkellä päivitetty verkkosivuille.

Oli nyt sitten millaisia järjestyssääntöjä tai lakia tahansa, niin käytännössä niitä ei kukaan pysty valvomaan. Pääkaupunkiseudulla on laajalla alueella satoja latukilometrejä. Resurssit kuluvat sataprosenttisesti latujen kunnossapitoon, valvontaa ei ole ja tuskin tuleekaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupungissa on myös organisaation jonkunmoinen solmu. Ulkoilureitit ovat HKR:n hallinnassa ja soppaa sotkee se, että toinen organisaatio, liikuntavirasto tekee latuja ulkoilureitille siinä tapauksessa, ettei HKR hoida talvikunnossapitoa. Ulkopuolinen ei voi tietää näitä ratkaisuja, koska tieto on vain virkamiesten omissa kartoissa toimistojen seinillä. Vain joissakin tapauksissa voi löytää maastosta kyltin – Ei talvikunnossapitoa.

Entäs kun soppaan sekoitetaan voimakkaassa kasvussa oleva urheilulaji koirahiihto. Joku uhkarohkea on nähty treenaavan koirahiihtoa yleisillä, kunnostetuilla laduilla.  Joillakin paikkakunnilla koirahiihdon tarpeet ovat ratkaistu sivistyneesti ja tarjotaan  kunnostettuja latuja koirahiihtoharrastukseen tiettyinä päivinä ja tiettyinä kellonaikoina.

Tilanne on harvinaisen sekava. Peruskysymys on loppujen lopuksi turvallisuudesta. Kaposilla suksilla mennään melkoisen lujaa vauhtia ja niillä ei koiria väistetä ilman uhreja.

Tällaisena talvena on kyllä riittävästi tilaa sekä hiihtäjille että koiranomistajille, eikä kummankaan ryhmän kannata tunkea toistensa baanalle.

Suunsoitto niin livenä kuin netissä ei johda mihinkään. Asetusten ja laintulkinta kuuluvat virkavallalle. Tilanne on sen verran monimutkainen, että siedettävä lopputulos syntyy vain toisten huomioinnilla sivistyneesti.

Tupakat pois ja piiput piiloon ? enemmän asennetta kuin määräyksiä

Tiistai 11.1.2011 - Kauko Niemi

Etelä-aasialainen Bhutan on ottanut vuoden alusta käyttöön ankarat keinot tupakanvastaisessa taistelussa. Poliisi voi tehdä tupakoitsijoiden koteihin etsintöjä salakuljetetun tupakan löytämiseksi. Tupakanetsinnän avuksi on tulossa myös erityiskoulutettu koira.

Bhutan pyrkii maailman ensimmäiseksi täysin tupakoimattomaksi maaksi. Buddhalaisessa maassa ajatellaan, että tupakointi on pahaksi karmalle.

Tupakan myynti kiellettiin Bhutanissa jo vuonna 2005, mutta tupakan salakuljetus Intiasta kukoistaa yhä, eikä kiellolla ole käytännössä ollut paljoakaan vaikutusta, vaikka tupakan myynnistä voi saada viisi vuotta vankeutta.

Tupakkataistelu on tuttua kotomaassammekin. Ruuvia on kiristetty lain voimalla vuosi vuodelta. Uskon kuitenkin, ettei mikään laki sinänsä estä kössyttelyä. Laki vain tukee sitä asennemuutosta, mikä on tapahtunut vuosien varrella. Tupakoitsijasta on tullut toisen luokan kansalainen, jota pidetään heikkoluonteisena lintsarina.

Aikoinaan vieraat suuremmitta kyselyittä pistivät olohuoneen sohvalla tupakaksi. Vierailun jälkeen kuluikin sitten viikko tuuletteluun. Nyt ei sellaista enää tapahdu. Ei ainakaan meillä.  

Asennemuutoksen iskostuttua syvälle, tupakkalait voitaisiin jopa purkaa. Ne ovat asennemuutoksessa tehtävänsä tehneet.

Itse lopetin parikymmentä vuotta sitten. Sopivan hetken tultua lopetus oli kertakaikkinen. Kertaakaan ei sen jälkeen ole tehnyt mieli. Tupakan hajukaan ei vaikuttanut mitenkään päätöksen pitävyyteen. Vasta nyt alkaa olla oireita, että tupakanhaju tuntuu epämiellyttävältä. Tämän oman lopettamiseni taustalla oli alitajuntani onnistunut manipulointi. Alitajuntahan ohjaa toimintaamme, eikä siihenkään ole lainsäätäjillä mitään roolia.

Varteenotettavin ja hienon esimerkki tulee afrikkalaisesta Kamerunista. Siellä tupakointi ja tupakan myynti on sallittu, eikä sitä millään tavoin rajoiteta lailla. Siinä yhdyskunnassa tupakointi vain on aina ollut hyvin halveksittavaa. Tupakointi ja huoraaminen ovat yhtä syntistä puuhaa.

Kamerunissa erittäin harva tupakoitsija pääsee esimerkiksi naimisiin. Tai jos onnistuu siipan jollakin keinoin vokottelemaan, niin perinteisiä häämenoja boikotoidaan ja häävieraita on vain kourallinen. Tavallisissa, jopa köyhänkin perheen häissä on vähintään tuhat vierasta.

Asenteen voima on suuri asiassa kuin asiassa. Toivon jonakin päivänä huomaavani, että asenne kääntyy myös alkoholin suhteen. Nythän sitä ollaan sitä suurempia sankareita mitä rajummin on ryypätty. Sitä sivistyneempi olet mitä enemmän osaat niin sanottua viinitietoutta. Ja jos et ota, joudut sepittämään jonkin syyn.

Jos asenne olisi toinen, niin esimerkiksi joka neljäs kuolonkolari jäisi tapahtumatta.

Sohvasuunnittelijat kuolivat sukupuuttoon sata vuotta sitten

Perjantai 7.1.2011 - Kauko Niemi

Tein tänään tutkimusmatkan sohvakauppoihin, kun kaverini pyysi autokyytiä. Valitsimme kohteeksi Variston, missä samalla keikalla voi käydä helposti kymmenessä kaupassa. Meille riitti seitsemän.

Miksi minua kiinnosti lähteä sohvakauppaan vaikka sohva on yksi vastenmielisimmistä huonekaluista joita tiedän olevan.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miten sohvamarkkinat voivat elättää vaikkapa Suomen suurimman päivälehden Helsingin Sanomat. Miten ihmeessä sohvakauppiailla on varaa mainostaa viikosta toiseen sivutolkulla. Ja mainossivun hinta on aika monta sohvaa.

Olen laskenut ja julkaissutkin sohvaindeksia, joka vaihtelee 50 – 90. Eli yhdessä viikonloppuna ilmestyvässä Hesarissa on 50 – 90 sohvan kuvaa. Voivatko sohvamarkkinat olla niin vilkkaita. Epäilen, että jossakin jotakin sahataan linssiin. Suomisoffa osoittaa, etteivät kaikki ole kunnossa.

Tänään myös pikavertailu osoitti, että Suomisoffan 70 – 80 prosentin alennukset tekivät sohvat samaan hinta luokkaan kuin muilla kuudella liikkeellä.

Nähtyäni tänään ainakin 500 sohvaa, olen varma, että sohvasuunnittelijat ovat kuolleet sukupuuttoon jo sata vuotta sitten. Autokin on ollut jo sata vuotta neljäpyöräinen ja 2-5-ovinen ja joka vuosi tulee kuitenkin uusia ja toisistaan erottuvia automalleja. Sohvat ovat suurin piirtein kaikki samannäköisiä.

99 prosenttia sohvista olivat sellaisia, etten huolisi niitä vaikka saisin ilmaiseksi.

Suurta ihmetystä herättävät ne valtavat sohvakulmat. Kuinka suuri on se kohderyhmä, jolla on 100 neliöiset olohuoneet , mihin sellaiset sohvat mahtuvat. Kuka tarvitsee 10 hengen sohvaa? Vai onko todellinen tarve, niin kuin eräs juliste osoitti, ettei tarvitse olla toisen lähellä. Voidaan oleilla 2-3 metrin päässä toisistaan.

Ja mitäs tuumitte Maskun myyntitykin myyntipuheen aloituksesta: Onko hallitus mukana? Onko niin, että asiakaskuntaan eivät kuulu eronneet, karanneet, homot tai muuten yksinäiset. Ainakin se kuvastaa selkeästi millä asenteella sohvia myydään. Taitaa olla hevos- ja autokaupat herrasmiesten hommia.

Melodia kantaa pitkään

Lauantai 1.1.2011 - Kauko Niemi

Tämä olkoon minun uuden vuoden puheeni tai aatokseni heti Tarjan jälkeen. Paljoa en Tarjalta lainaa, vaikka asiallisia pointteja hänkin pudotteli mietittäväksi.

Viime viikkoina olen moneen otteeseen pysähtynyt miettimään mikä oli Kari Tapion menestyksen salaisuus. Ennen hänen kuolemaansa Kari Tapio oli vain pirun rehellinen mies, josta hän ansaitsi minulta täydet kymmenen pinnaa. Viinan kanssa läträämisessä oli ainut positiivinen asia jälleen rehellisyys. Ei hän sitä juurikaan kieltänyt eikä julistanut, että on ollut viikon selvin päin.

Hänen musiikkinsa oli miellyttävää, vaikken hevidiggari ollutkaan. Hänen äänensä soi kauniisti ja hänen ylärekisterinsä oli oikeinkin hyvä. Korvani eivät panneet hanttiin jos kohdalle osui. Livenä en koskaan kuullut.

Mutta nyt hän on osunut kohdalle melkein harvase päivä jonkin muotoisessa muistokonsertissa tai muisto-ohjelmassa. Omantiensä kulkijaksi jopa sotapäälliköksi nimetyn mestarin tuotanto on avautunut riittävän laajasti saadakseen aivojumpan käyntiin ja arviot alulle, mikä siinä viehättää minua ja ennen kaikkea muita ihmisiä.

Olen melko vakuuttunut että se on melodia. Oman tiensä kulkijana Kari Tapiolla oli varaa valita esittämänsä musiikki siltä pohjalta mikä häntä itseään miellytti, pääsi sisään kappaleisiin mikä kuului myös lopputuloksessa. ja yhteinen nimittäjä on melodia.

En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään hänen esittämäänsä lauluun, jossa melodialla ei olisi ollut ensisijaista tehtävää. Peruutuspeiliin on helppo katsoa ja tulkita mikä oli Abban suuren menestyksen salaisuus. Lauluissa oli omaksuttavat melodiat.

Miksi Beatlesit nousivat suosioon. Biiseissä oli omaksuttavia melodioita. Miksi Mozartin musiikki on kestänyt vuosisadat ja valloittanut koko maailman ja Kaija Saariahon musiikkia sietää vain kourallinen itsensä musiikkiasiantuntijoiksi itsensä nostaneita ihmisiä. Mozartin musiikissa tempaavat melodiat yllättävät jatkuvasti.

Nykymuusikot itkevät menestyksen puutettaan, kun teknokombin  päälle räpätään joitakin sanoja, eikä anneta kuulijan sielulle voiteluainetta. Musiikin historia on osoittanut, ettei suosikkeja tai vielä vähemmän kestosuosikkeja synny tällä kaavalla.

Näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä jäin miettimään, että millaista on elämä ilman melodiaa, ilman kauniita linjoja tahdista toiseen, ilman legatoa. Se on räppiä tässä ja nyt – tuosta poikki ja pinoon. Pohjattomia pettymyksiä ja rahalla hankittuja lyhytkestoisia hyvänolontuntemuksia.

Millainenkohan se hyvä elämän melodia olisikaan tai ainakin kannattaa etsiä niitä tekniikoita ja ajatuksia, joilla sellaisen voi itselleen säveltää ja olla itse kapellimestarina tulkitsemassa kestäviä ja mieluusti kauniisti soljuvia melodisia linjoja. Sellaisia joita kehtaa esittää toisenkin kerran ensi-illan jälkeen.