Nupit kaakossa

Maailmanmenossa näyttää olevan kaiken kaikkiaan nupit kaakossa. Etenkin ne kuuluvat olevan videopätkissä. Miksi, sitä en todellakaan ymmärrä.

Ainoa tilanne missä uskallan klikata videon käyntiin, on silloin, kun olen yksin kotona ja päässäni ovat vastamelukuulokkeet. Kaikissa muissa tapauksissa käynnistän videot vasta kun olen varmistanut, että laitteeni on mykistetty. Ja varmaan 90 prosenttisesti videoista katsonkin mykistettynä.

Myönnän toki ihan avoimesti, että videonpätkillä on tavattoman suuri merkitys tämän hetken viestinnässä ja siksi luulisikin, että niiden kokonaisviestiin ja laatuun satsattaisiin ihan tosissaan.

Olen seurannut liki 25 vuotta joka päivä videon merkitystä isossa ylläpitämässäni facebook-ryhmässä – hauva/kaikkikoirista. Siellä videoihin reagoidaan useissa tapauksissa tuhansia kertoja.  Pelkkä teksti jää kymmeniin reaktioihin ja tosi laadukas kuva asiallisella tekstillä jää aina alle tuhanteen reaktioon. Hauvan paras video on saanut 16000 rektiota ja sen asioista hauva tavoitti parhaana 28 päivän jaksona 1,5 miljoonaa ihmistä.

Tuossa olevat luvut todistavat videon voiman täysin omaehtoisessa, ei-kaupallisessa ympäristössä. Siis sellaisten mölyävien videoiden, jotka heiluvat ja tärisevät ja kaikkein rasittavimmissa tapauksissa kuvaaja nauraa räkättää kohdassa, mikä ei mielestäni ole mitenkään erityisen hauska.

Puhuttelevan ja laadukkaan videon tai mikä esityksen tahansa laadukas tuottaminen vaatii osaamista ja aikaa. Osaamista yhdessä sekä kuvallisessa että äänellisessä kerronnassa.

Varsin usein törmää kuvan ja äänen kombinaatioon, jotka ovat eri paria. Veikkaan, että tapauksissa, missä joku säveltää biisin, luo musiikillista tunnelmaa sydämensä pohjasta, niin esittelyvideon kuvamateriaali tuotetaan hyvinkin tarkasti samaan tunnelmaan.

Entäs sitten toisin päin. Joku onnistuu kuvaamaan nykyaikaisilla huippukameroilla videon, joka pitäisi saada kaiken lisäksi nopeasti jakoon. Silloin syöksytään vain johonkin tekijänoikeusvapaaseen jumputus saitille ja liitetään pätkä jotakin ääntä videoon. Lopputuleman kuva ja ääni eivät tue samaa viestiä ja tunnelmaa.

Veikkaanpa vielä, että tavoitteellinen äänituotanto on vaikeampaa kuin videotuotanto. Ainakin minun korvilleni, kuten tuossa alussa kerroin. Ja jopa se äänen voimakkuuskin merkitsee paljon kokonaistunnelmaan heti kättelyssä.

Kiitokset menevät tällä kertaa Ylen palveluille. Ne näet muistaa, millä voimakkuudella viimeksi kuuntelin. Tässäkin palvelussa oli aikoinaan jonkinmoinen välivaihe, jolloin voimakkuudet olivat aina maksimissa ja nupit kaakossa. Onneksi ei enää.

Tämän vuoden alussa törmäsin kaikkien aikojen kuvan ja äänen epäsuhtaan. Helsinki Lux tarjoili Senaatintorilla Tuomiokirkon erilaisia valoefektejä. Uusi setti putkeen ja valojen lisäksi ainakin 120 desibelillä helvetillistä jumputusta. En mitenkään ymmärtänyt kokonaisuutta vai oliko se sittenkin, joku helvetin lähettämä viesti Jumalan huoneeseen, jota en ymmärtänyt. Ympäristö oli joka tapauksessa Suomen kulttuurihistoriallinen pyhättö, missä ihmiset pysähtyvät hiljentymään.

Oma maailmansa on sitten myös erilaiset lyhytvideot, joita eri alustat hyödyntävät. Ja joista vain harvoista ehtii saada mitään tolkkua ennen kuin viidennen katselukerran jälkeen. Mutta kun ihminen on niin malttamaton, että kyllähän se viisi sekuntia saa riittää. Ja saahan julkaisija komeita lukuja katselukertoihin.

Kuvan ja äänen yhteistuotannollinen viestinnän seuraava suuri kehitysaskel on tekoäly. Sille voi kertoa ja tunnelmoida millaista ääntä tähän videoon halutaan, jotta kuvan ja äänen kokonaisuus saavuttaisi tavoiteltavan lakipisteen ilman, että nupit pitää olla kaakossa.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 29.4.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

 

 

Videoita metsästetään jopa rahan voimalla