Pääsin melkein kiinteistönvälittäjäksi

Sunnuntai 28.2.2010 - Kauko Niemi

Käsiraha on maksettu ja pian asunto vaihtaa omistajaa. Ostajana hyvä tuttavani ja myyjänä on sukulaiseni. Minusta tuli melkein kiinteistövälittäjä. Etenkin kun h-hetkellä ostaja lähtikin työmatkalle Jenkkilään ja sovittelin asioita sekä Suomen ja Kalifornian aikaeroja.

Kovin vieras tämä kiinteistönvälitysbisness ei minulle kuitenkaan ole. Sen lisäksi, että nykyinen asuntoni on järjestyksessään  yhdeksäs, niin entisessä elämässäni olin sivutoiminen sihteerikkö kiinteistönvälitystoimistossa. Tein hienon ja helpon sovelluksen hallita myytäviä kohteita. Olin ensimmäinen koekaniini Helsingin Sanomien kanssa, joka välitti valmiit ilmoitusaineistot lankaa pitkin lehteen. Kävin muutaman kerran jopa esittelemässä huoneistoja.

Tässä tämänkertaisessa tapauksessa parin vuoden projekti on nyt saamassa päätöksen ja minä monta mielenkiintoista havaintoa ja kokemusta rikkaampana.

On mielenkiintoista huomata, että tekniikka tarjoaa näennäisesti ikään kuin suurenkin mullistuksen alalle. Kone hoitaa vahtimista, tarjoaa automaattista tietoa ostajille. Tietojen etsintä on siirtynyt asiakkaalle, joka usein tietääkin enemmän kuin välittäjä. Todellisuudessa 20 vuodessa toimintamalli ei ole paljonkaan muuttunut.

Kuka pelkää välittäjää? Monet ihmiset eivät anna yhteystietojaan välittäjälle peläten välittäjän pommittavan yötä päivää. Jaoin parin vuoden aikana auliisti puhelinnumeroani ja sähköpostiosoitettani ja vain yksi välittäjähenkilö lähetti sopivaa lupaamaansa aineistoa. Kiitos siitä! Muut eivät korvaansa lotkauttaneet. Vaikka kertoivat samaa tarinaa, etteivät kaikki asunnot ehdi nettiin ja parhaat myydään tiskin alta.

Tämä oli kuitenkin projekti, jossa ei ollut myymätöntä asuntoa ja oli repullinen riihikuivaa rahaa. Olisi luullut kiinnostavan. Olin kuvitellut, että välittäjillä on nyt enemmän aikaa henkilökohtaiseen palveluun kun rutiinit pyörivät verkossa. Vai olisiko ranteessa pitänyt olla oikea Rolex. Aikoinaan yksi välittäjä tunnusti, että aloittaa asiakkaan valinnan katsomalla millainen kello hänellä on. Aikansa elänyt kriteeri tuokin. Tämän casen ostaja ei omista rannekelloa vaan katsoo ajan kännykästään.

Kenen puolella seisot? Välittäjien suurin haaste on aina ollut saada asuntoja myyntiin. Niin se on näköjään vieläkin. Oli siis suuri virhe kertoa välittäjälle, ettei projektissa tule asuntoa myyntiin. Kiinnostus lopahti siihen. Se taas sopi oikein hyvin kahdelle yksityishenkilölle, jotka keskustelivat asioista ilman myyntipalkkioiden painolastia. Itselläni oli puolestaan neutraaliuden painolasti kahden tuttavan välissä. Kenenkähän puolella välittäjä seisoo?

Mistä tuntee osaavan välittäjän? Hän on aidosti kiinnostunut ostajan tarpeista. Siinä säästyy kaikkien aikaa. Olemattomien argumenttien tuputtaminen on turhaa. Minulle aikoinaan esiteltiin hyvää perunakellaria senkin jälkeen, kun olin tehnyt selväksi, että olen peruna-absolutisti. En syö yhtään perunaa vuodessa. Se mikä toiselle on arvokasta voi olla toiselle rasite. Tässäkin kaupassa myyjä lupasi 4500 euron arvoiset valaistusratkaisut kaukosäätimineen kaikkineen mukaan. Ostaja oli taas kauhuissaan tästä. Kuinka kalliiksi niiden huoltaminen tulee? Valaistuksen laatu ja monipuolisuus kun ei painanut vaakakupissa mitään.

Kymmenes kerta toden sanoo. Itsellänikin on ainakin yksi asunto vielä hakusessa. Aikatauluhaarukka on kuukaudesta kuuteen vuoteen. Olen määritellyt kolme ominaisuutta, joista en sitten tingi. Yksi niistä on keittiö. Keittiön olen jo periaatetasolla suunnitellut. Heti kun löytyy sopiva tila, niin kiinni veti.

Niin ja myyntiin tulee ylimmän kerroksen huippuasunto huippupaikalta Helsingin keskustasta.

Kuus-nolla

Lauantai 27.2.2010 - Kauko Niemi

Nyt ei suomalaisille pitäisi olla epäselvää mitä tarkoittaa kun ilmaistaan että homma hoitui 6-0. Vapaampi käännös mennen tullen.

On se mielenkiintoista miten paljon lopputulos voi muuttua, vaikka taidot eivät muutu lainkaan.

Onhan sitä itsekin kokenut monasti saman tilanteen. Vaikkapa noustessa estraadille laulamaan. Yks kaks musta aukko ja biisin sanat ovat kadonneet.

Jonakin päivän ylä f tulee niin helposti, että tuntuu kuin laulaisi väärästä sävellajista. Jonakin päivänä joku väärä lihas on väärin päin jumissa ja tuskin edes C onnistuu.

Teet virheen keilaradalla ja rupeat korjaamaa sitä. Väkisin vääntämisen jälkeen virheiden määrä senkun kasvaa ja pallo on kohta rännissä.

Mikähän olisi se jatkuvan rentouden saalaisuus?

Voiko asiaa selkeämmin esittää?

Torstai 25.2.2010 - Kauko Niemi

Rautatieasema täynnä laukkujen, suksipussien ja reppujen päällä lojuvia ihmisiä odottelemassa junansa lähtöä. Puikkelehdin ilmoitustaululle ja huomaan, että uskomatonta vieraani juna on kaikesta huolimatta aikataulussa.

Ennen Helsingin rautatieasemalle lähtöä tietenkin tarkistin netistä, eikä siellä kerrottu kuin 2-4 tuntia myöhässä lähtevistä junista. No ei hätää, eihän vieraani pääse rautatieaseman ohitse, vaikka joskus on sitäkin yrittänyt.

Ilmoitustaulu kertoo, että juna saapuu laiturille 12. Kiiruhdan kyseiselle laiturille. Se on se sama remontissa oleva laituri, johon vaunut karkasivat muutama viikko sitten ja pysähtyivät hotellirakennuksen rakenteisiin. Hmmm tuleekohan se nyt varmasti tälle raiteelle, joka on remontissa ja siinä seisoo kylmän näköinen veturi tuulessa ja tuiskussa.

Kävelen takaisin 100 päähän asemalliin. Kellon on kolmea minuuttia vaille määräajan ja taululla vilkkuu valot merkkinä junan saapumisesta. Eikun taas takaisin. Ei tietoakaan junasta.

Kymmenen minuuttia aikataulun jälkeen edelleen valot vilkkuvat ja laituri on 12?

Kestää hetken vielä, kun 15 minuuttia tuloajan jälkeen taululle ilmestyy uusi saapumisaika, jonka mukaan juna on 27 minuuttia myöhässä. Tällä kertaa saapuvan junan laituri on kuusi. Eikun sinne silmä tarkkana. Ja pian laiturille kuusi saapuukin juna, mutta ehtiikö se lähteä alta pois Kouvolaan, ennen kuin odottamani juna saapuu kyseiselle paikalla.

Ystävällinen neuvoja poika kertoo, ettei nuo taulut pidä lainkaan paikkaansa. Pitää kuunnella kuulutuksia. Tosin tuolloin kuulutettiin vain lähteviä junia, ei saapuvia. Entäs sitten? Mistäs löydän ihmisen, joka tulee ensimmäistä kertaa elämässään Helsinkiin.

Juoksen aina sellaista laituria kohden, josta tulee ihmisiä. Ilmeisesti sinne oli tullut joku juna. Kun kipitin laiturien itälaitaan, niin puhelin pirahti ja minulta kysyttiin, ettenkö tullutkaan vastaan? Hän oli laiturien länsilaidalla. Onneksi nuo kuljetuslaitteet eivät lentäneet – junien kulku ei näyttänyt olevan kenenkään ohjauksessa.

Koira-alennus palovakuutuksiin

Tiistai 23.2.2010 - Kauko Niemi

Parin päivän sisällä on koira hälyttänyt kahdessa palotapauksessa, toisessa varmuudella pelastanut emäntänsä. Toisessa pelastettiin asuinrakennus, mutta hälytys tuli liian myöhään kanoille ja kalkkunoille.

Vastaavia uutisia oli viime vuoden aikana useita. Voittaja 2009 –näyttelyn yhteydessä palkituista sankarikoirista kolme oli tunnistanut palon tai alkavan palon ja pelastanut isäntäväen sekä suuremmat tulituhot. Papun, Figon ja Mion tarkat nenät vainusivat tulipalon jo ennen palovaroittimia

Muiden muassa lempääläisen collie Mion omistajat heräsivät aamuyöllä koiran levottomaan liikehdintään ja murinaan. Herätessään Mion emäntä huomasi valoa olohuoneen ikkunasta. Hän nousi ylös ja meni katsomaan, mistä valo tuli. Tässä vaiheessa naapurin parveke oli jo ilmiliekeissä. Mion emäntä herätti muut naapurit, jotka vielä nukkuivat. Talo, jossa he asuvat, on kuuden asunnon luhtitalo. Onneksi kaikki kotona olleet saatiin ulos ennen kuin palo alkoi levitä.

Vuosittain palkittujen sankarikoirien listalla on liki poikkeuksetta tulipalon havainneita koiria. Sankarikoiran tittelin perustana onkin ihmishengen pelastaminen.

Onkohan nyt niin, että koira on varmempi palovaroitin kuin se tekninen värkki, joka on kiinnitettynä johonkin, mahdollisesti väärään paikkaan ja joka on ollut testaamatta vuosia. Mahdollisesti paristotkin ovat hiipuneet.

Koiran vaisto, hajuaisti eikä energia lopu kesken niin kauan kuin koira on hengissä. Koiraa ei nyt kuitenkaan voida määritellä pakolliseksi jokaiseen perheeseen niin kuin palovaroitin. Soisi kuitenkin vakuutusyhtiöiden miettivän koira-alennusta vakuutuksiin. Kaupanpäälle tulisi vielä murtohälytyskin.

Voi kun joku koskettais

Perjantai 12.2.2010 - Kauko Niemi

Hups  - mitä tutkimusta kaupataan tunnevaurioiselle, suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitääkö meidän todella olla tunteettomia robotteja, jotka sääntöjen ja lakien mukaan ohjelmoidaan tekemään asioita.

Kyllä tuli kiukku pintaan kuun kuunteli uutisointia, missä sadat lapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta suomalaisessa koulussa. Opettajat muun muassa hyväilevät lasten kasvoja tai reisiä ja hierovat oppilaan hartioita ilman, että sitä pyydetään. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus paljastaa, että erityisesti häirintää tapahtuu alakoulussa.

Tätä menoa jo muutaman vuoden kuluttua käydään oikeutta siitä, että joku katsoi minua puhuessaan silmiin ja toinen silmä värähti ikään kuin hän olisi yrittänyt iskeä minua. Selvää seksuaalista häirintää.

Kuka muistaa muutaman vuoden takaisen ruotsalaiskokeilun, missä ongelmanuoria hoidettiin erittäin hyvin tuloksin kosketusterapialla. Toivottavasti se ei jäänyt kokeiluksi. Faktahan on se, että jokainen ihminen tarvitsee toisen läheisyyttä ja kosketusta.

Suomalaisen kulttuurin suuria heikkouksia on se, ettei elämäämme kuulu luonnollinen läheisyys ja kosketus. Jos nyt lähdetään tälle linjalle, että tulkitaan opettajien kosketuksia seksuaaliseksi häirinnäksi, niin ollaan ruokkimassa entistä suurempaa pahoinvointia.

Nyt ryhdytään opetushallitusta myöden pohtimaan rajoja ja sanktioita. Eli syyllistetään ja jahdataan rikosoikeudellisin perustein ihmisten kaikkein luonnollisimpia tunnemaailman tarpeita.

Ehkä tällainen tutkimus kuuluukin juuri ja vain Tampereella toimivan Poliisiammattikorkeakoulun piiriin. Kuka on syyllinen ja kuka syytön. Kuinkahan monta isän ja äidin lämmintä halia poliisiammattikorkeakoulun tutkija Noora Elloselta on jäänyt saamatta.

Monin verroin tärkeämpää olisi luoda ja kasvattaa jo kotona sellainen ilmapiiri, että koskettaminen, toisen huomioiminen olisi arkeakin arkisempaa, ihmisten luonnollista kanssakäynistä, sillä seurauksella etteivät lapset ja nuoret edes koe siinä mitään normaalista poikkeavaa. Koskettaminen on osa tunne-elämää, eikä se ole asia, jota tulkitaan perhepahoinpitelynä, insestinä, seksuaalisena häirintänä, ties minä.

Näillä tulkinnoilla tapetaan ihmisten lämpö ja läheisyys.

Suolaa, suolaa enemmän suolaa

Tiistai 9.2.2010 - Kauko Niemi

Suolaisuus on minulle suuri yllätys. Yllätys nimenomaan kuinka tönkkösuolattua ruoka onkaan.

Minua syyllistetään jokaisella lääkärikäynnillä ja vähän muulloinkin, jos en ymmärrä muuttaa ruokavaliotani suolattomammaksi. Suola on yksi merkittävimmistä tekijöistä aika ajoin lievästi kohonneeseen verenpaineeseeni.

Olen aikoja sitten omasta mielestäni lopettanut runsaan suolan käytön. Sipsit ja metvurstit poistuivat ruokakoristani jo 15 vuotta sitten. Samasta syystä lähes kaikki valmisruoat. Yhdeksänkymmentä prosenttisesti teen ruoan itse, enkä koskaan käytä purkissa olevaa suolaa. Mausteet valitsen sen mukaan onko niissä suolaa vai ei.

No onkos tämä nyt sitten jokin ongelma. Hyvinkin näyttää olevan. Nyt tuli täyteen 12 kuukautta, kun olen käyttänyt K-ryhmän plussakorttiin liitettyä Ravintokoodi.fi-palvelua. Palvelussa rekisteröidään kaikki k-ostokset ja tarjoillaan eriteltynä tietona jokaista vitamiinia myöden.

Nyt siis tiedän kuinka paljon mitäkin ainetta olen suuhuni pistänyt ja samalla näen missä suhteessa ruokailuni on yleisiin suosituksiin nähden.

Kaikesta k-kaupasta ostamastani ruoan määrästä noin 60-75 prosenttia muodostuu, hedelmistä, juureksista ja marjoista. Se on reilusti suosituksia suurempi paitsi se, etten ole ostanut vuoden aikana yhtään perunaa. Rasvat ovat kutakuinkin kohdallaan. Liha reilusti alakantissa samoin viljatuotteet. Maitoa liikaa ja kalaa jonkin verran liian vähän.

Kaikkien ruokaostosten energiapitoisuus kuukausitasolla on vaihdellut 62-93 kcal/100g

Tällä kombinaatiolla en ole yhtenäkään kuukautena päässyt suolassa alle sallitun ylärajat. Äkkiseltään voisi ihmetellä, että onpa suolaisia hedelmiä. Vaihtoehtona ovat väärät suolatiedot järjestelmässä, väärä suositusraja tai suolaa löytyy joka paikasta, missä sitä ei luulisi olevan. Pahaa pelkään, että tämä viimeinen vaihtoehto on todellisuutta.

Jos pääosin marjoilla juureksilla, vihanneksilla ja hedelmillä ylitetään suolasuositukset, niin mitä tapahtuisi jos käyttäisin valmiita eineksiä, katsoisin televisiota sipsien ja suolapähkinöiden kanssa tai olisin erehtynyt ostamaan jouluksi harmaasuolattua joulukinkkua. Ehkä olisin jo verenpainelääkityksellä.

Näin ne silmät aukenevat. Onneksi Ravintokoodi tarjoaa mahdollisuuden tutkia suolan liikasaantia ruoka-aines kerrallaan.