#metoo

Maanantai 20.11.2017 klo 20.58 - Kauko Niemi

Minuakin on ainakin kerran häiritty. Tosin en antanut tilanteen jatkua niin pitkään, että olisi selvinnyt, olisiko se ollut sitä seksuaalista häirintää.

Nyt on taas ryvetty yhden asian ympärillä kokolailla ylireippaasti. Toki asia on tärkeä ja sen nostaminen esiin näin kiihkeästi tarkoittaa kaiken kaikkiaan tietoisuuden lisääntymistä.

Ongelma on viestinnän kannalta siinä, että kokonaisuudessaan asioiden keskinäiset suhteet vääristyvät.

Häirintä ylipäätään saa aina erilaiset merkitykset kuka, missä, milloin se tapahtuu ja millaiset ovat osapuolten taustat ja mielenmaisemat. Millainen on kunkin ihmisen seksuaalisuus ja kuinka hän on sitä toteuttanut. Niin kuin kaikessa viestinnässä sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä.

Näin kompleksista yhtälöä ei voi ratkaista säännöillä eikä lakipykälillä. Se ratkaistaan kasvatuksella, avoimuudella ja ymmärryksellä, että meillä jokaisella on oma seksuaalisuutemme, jota me toteutamme tavalla tai toisella. Kuten Ylen A-teemassa todettiin, että koululaiset tietävät paljon enemmän keihään heitosta kuin seksuaalisuudesta. Kumpi on tärkeämpää?

Ja muistathan, että seksuaalisuus on eri asia kuin seksi.

#metoo on toki nostanut asioita esiin ja toki kissa pitää nostaa pöydälle, kun siiten tarvetta ilmenee.

Kuinka paljon tämä vaikuttaa nyt esimerkiksi tavallisten keskiverto suomalaisten käyttäytymiseen vahvistaen suomalaisten kulttuurillisia  heikkouksia:

Sanotaan, että suomalaiset ovat niin sulkeutuneita
Nyt ei uskalleta avautua sitäkään vähää, kun se voi tuntua seksuaaliselta häirinnältä

Suomalaiset ovat etäisiä
- ei voi halien tervehtiä, jos se ymmärretään jonakin yrittämisenä
- ei voi hississä hymyllä, kun se ahtaassa paikassa mielletään lähentelynä kosketuksen etäisyydellä

Suomalaiset eivät voi puhua vieraille, eikä oikein tutuillekaa
- Ylen selvityksen mukaan naiset vaativat nyt myös sanallisen häirinnän kriminalisointia

Suomalaiset eivät katso silmiin
- lehtihaastattelussa nuori nainen sanoo, että kyllä minua on tuijotettu ja se tuntuu seksuaaliselta häirinnältä
-Suomessa tarvitaan siis säännöt kuka saa katsoa ja kuinka pitkään

Olisiko seksuaalisen häirinnän riepotuksille syytä panna piste tai vähintäänkin lopettaa vouhkaaminen.

Nyt voisi aloittaa mieluummin keskustelun, kuinka ihan jokaisella ihmisellä on oma, erilainen seksuaalisuus, jota pitää toteuttaa tavalla tai toisella, ihan kuin pitää syödä lähes joka päivä.

Näin tämä luonto on täällä maapallolla rakentunut meidän kaikkien eläinten kesken. Toiset ovat koreampia kuin toiset houkutellakseen itselleen seuraa, eikä vain häirintää.

Vuosituhansia on koettu ja nähty ne kieroutuneet seksuaalisuuden purkaumat sen seurauksena, että ihminen itse on tehnyt luonnottomia sääntöjä.  Esimerkkinä vaikkapa katolinen kirkko, jossa papille ei sallita luonnollisia reittejä toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Nyt olisi asiallista puhua syistä eikä seurauksista. Mitä enemmän luomme sääntöjä ja määräyksiä toteuttaa luonnollisia tarpeitamme, sitä enemmän mölyä ja tulkintoja  ilmassa.

Mitähän tuolla luonnossa tapahtuisi, jos metsoilta kiellettäisiin soidinmenot. En usko, että yksikään nainen pukeutuu korostetusti vain sen takia, että itsellä olisi hyvä olla tai yksikään mies kävisi punttisalilla muokkaamassa sixbäkiään sen takia, että se toisi jotain extraa arkiseen, jokapäiväiseen elämään. Molemmissa tapauksissa kerätään muiden huomiota.

Siinähän ovat menossa Ihmisten jokapäiväiset soidinmenot, joihin me itse olemme luoneet ulkomuodollisia ja kulttuurillisia sääntöjä ihan riittämiin.

 

Ai niin  - ja sitten vielä tuo oma häirintätapaukseni. Se tapahtui Kokkolassa työkeikalla. Olin hotellin ravintolassa syömässä, kun orkesteri alkoi soittamaan tanssimusiikkia. Annokseni oli noin puolessa välissä, kun eräs nainen tuli hakemaan tanssiin. En tiennyt oliko vai eikö ollut naisten tanssit. Tanssin aikana ei syntynyt mitään yhteyttä mihinkään suuntaan. Tanssin jälkeen jätin illallisen lopun syömättä ja siirryin hotellihuoneeseen. Terveisä Kokkolaan jos tuntuu tutulta!

Kuinka usein sinua on häiritty seksuaalisesti

Perjantai 22.7.2016 klo 15.21 - Kauko Niemi

Kun olen viikon sisällä lukenut ties kuinka monta uutista seksuaalisesta häirinnästä, festareilla, lähetystöissä, muuten vaan kadulla, vastaanottokeskuksissa, siis ihan joka paikassa ja kaiken aikaa.

Kun istun uutisten jälkeen kannon nokassa keskellä metsää, niin väkisin ryhtyy miettimään, että millaista on luonnon eläinten toistensa häirintä seksuaalisesti. Vai onko tämä ilmiö ihmisen ihan oma keksintö. Olemmehan yksi laji luonnossa.

Miksi seksuaalisesta häirinnästä on tullut parin kolmen vuoden sisällä yllättäen niin yleistä, kun se nyt on. Ehkäpä se perussyy on rohkeus kokeilla kepillä jäätä. Häpeän tunne on hävinnyt tässäkin asiassa.

Eihän se kovin selvää ole lakikaan sitä tulkitsevien mielestä, milloin on kyse seksuaalisesta häirinnästä ja milloin ei. Milloin ja miten se voidaan näyttää toteen.

Luomakunnan perusasioihin kuuluu pariutuminen. Naiset käyttävät tuhottomasti aikaa ja rahaa näyttääkseen houkuttavalta. Paljasta pintaa tarjoillaan aina enemmän ja enemmän. Joidenkin on jopa turvauduttava silikoneihin ja bokseihin. Markkinamiehet keksivät kaiken aikaa uusia tuotteita, joilla seksikkyyttä voidaan nostaa, ainakin mielikuvissa. Toki on niitä ihmisiä miehissäkin, joille luonnon antimet eivät riitä.

Flirttailussa käytettävä puhe ja äänenpainot ja kehon kieli vaihtelevat suuresti eri kulttuureissa jopa maantieteellisin aluein samassakin kulttuureissa. Jokainen koiran omistaja tietää mitä kehonkieli koiran kommunikaatiossa merkitsee. Koira ei vaan osaa kovin paljoa valehdella, eikä teeskennellä.

Oma lukunsa on, kun kännissä ja kiimaisena örvelletään ja mennään yhdessä bajamajaan. Seuraavan aamun morkkis yllättää, eikä aina muisteta mitä oikeesti tapahtui. Varmuuden vuoksi on paras tehdä ilmoitus raiskauksesta ja yrittää olla kaikin puolin syytön ja vetäytyä tilanteesta.

Kuinka paljon koko polemiikista on itseaiheutettua. Ensin tavoitellaan konstilla millä hyvänsä korostaa seksuaalisuutta ja näyttävyyttä ja jos joku ”väärä” ihminen meneekin vipuun, aletaan heti syyttää seksuaalisesta häirinnästä.

Tämä ei ole puolustuskirjoitus seksuaaliselle häirinnälle, vaan vastuun korostamista omille teoille, itse aiheutetuille seurauksille. Ettei jokaista flirttiä tarvitse ratkoa raastuvassa, kun ei itse osaa vetää rajoja käytökselleen.

Kokonaan eri asioita ovat ne tapaukset, joissa toisella osapuolella on 100 prosenttinen toiminnallisuus, yllättäen ja tilaamatta. Mutta kun kaksi henkilöä etenee ”keskustellen”, niin molemmilla on vastuu mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Ja vastaukseni otsikkoon – en ole koskaan kokenut, vaikka joskus jopa hieman olen toivonutkin.

 

 

Voi kun joku koskettais

Perjantai 12.2.2010 - Kauko Niemi

Hups  - mitä tutkimusta kaupataan tunnevaurioiselle, suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitääkö meidän todella olla tunteettomia robotteja, jotka sääntöjen ja lakien mukaan ohjelmoidaan tekemään asioita.

Kyllä tuli kiukku pintaan kuun kuunteli uutisointia, missä sadat lapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta suomalaisessa koulussa. Opettajat muun muassa hyväilevät lasten kasvoja tai reisiä ja hierovat oppilaan hartioita ilman, että sitä pyydetään. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus paljastaa, että erityisesti häirintää tapahtuu alakoulussa.

Tätä menoa jo muutaman vuoden kuluttua käydään oikeutta siitä, että joku katsoi minua puhuessaan silmiin ja toinen silmä värähti ikään kuin hän olisi yrittänyt iskeä minua. Selvää seksuaalista häirintää.

Kuka muistaa muutaman vuoden takaisen ruotsalaiskokeilun, missä ongelmanuoria hoidettiin erittäin hyvin tuloksin kosketusterapialla. Toivottavasti se ei jäänyt kokeiluksi. Faktahan on se, että jokainen ihminen tarvitsee toisen läheisyyttä ja kosketusta.

Suomalaisen kulttuurin suuria heikkouksia on se, ettei elämäämme kuulu luonnollinen läheisyys ja kosketus. Jos nyt lähdetään tälle linjalle, että tulkitaan opettajien kosketuksia seksuaaliseksi häirinnäksi, niin ollaan ruokkimassa entistä suurempaa pahoinvointia.

Nyt ryhdytään opetushallitusta myöden pohtimaan rajoja ja sanktioita. Eli syyllistetään ja jahdataan rikosoikeudellisin perustein ihmisten kaikkein luonnollisimpia tunnemaailman tarpeita.

Ehkä tällainen tutkimus kuuluukin juuri ja vain Tampereella toimivan Poliisiammattikorkeakoulun piiriin. Kuka on syyllinen ja kuka syytön. Kuinkahan monta isän ja äidin lämmintä halia poliisiammattikorkeakoulun tutkija Noora Elloselta on jäänyt saamatta.

Monin verroin tärkeämpää olisi luoda ja kasvattaa jo kotona sellainen ilmapiiri, että koskettaminen, toisen huomioiminen olisi arkeakin arkisempaa, ihmisten luonnollista kanssakäynistä, sillä seurauksella etteivät lapset ja nuoret edes koe siinä mitään normaalista poikkeavaa. Koskettaminen on osa tunne-elämää, eikä se ole asia, jota tulkitaan perhepahoinpitelynä, insestinä, seksuaalisena häirintänä, ties minä.

Näillä tulkinnoilla tapetaan ihmisten lämpö ja läheisyys.