Pelolla johtaminen tuottaa aniharvoin tulosta

Perjantai 23.9.2022 klo 8.54 - Kauko Niemi

 Meilahdessa heiluu

Onkohan mikään toimiala niin sekaisin kuin terveydenhoito? Sairaanhoitajat ovat taistelleet asemastaan jo reilu puoli vuotta ilman minkäänlaista yhteisymmärrystä palkasta saati työoloista. Asiaa hoidetaan kaikkein byrokraatisemmalla tavalla, lakimuutoksella, eikä minkään näköistä yhteisymmärrystä ole näköpiirissä. Tähän kun on vielä sekoittunut kohtuumäärä puoluepolitiikkaa niin sekoilut sen kun lisääntyvät.

Vaikutus kokonaisuudessaan on alan imagolle merkittävä. Iso määrä sairaanhoitajia vaihtaa alaa jopa niin, että hakevat omien virallisten oikeuksiensa perumista. Hoitajapula pahenee pahenemistaan ja vetovoimaa ei tässä tapauksessa kasvateta euroja laskemalla.

Ammattikorkeakouluja odotti syksyn yhteishaussa ikävä yllätys. Sairaanhoitajaksi haluavien hakijoiden määrä romahti suomenkielisissä opinnoissa toissa vuodesta 1 239:llä ja viime vuodesta 369:llä. Yhteensä sairaanhoitajakoulutukseen haki 2 511 ihmistä.

Hakijoiden määrä on vähentynyt suomenkielisiin hoitajien koulutusohjelmiin aina vuodesta 2016 lähtien. Pudotus hakijamäärissä on ollut yli 40 prosenttia.

Sitten sairaudenhoidon toimialla rajoitetaan lääkärien toimivaltuuksia ilman ensimmäistäkään potilasvahinkoilmoitusta tai valitusta. Tapausten taustalla on usein oppikiistoja ja valituksen tekijät eivät suinkaan ole potilaita vaan kollega-lääkäreitä. Ja niitäkin tapauksia, joissa asiankäsittelyssä asiantutijana käytetään valituksen tehnyttä lääkäriä. Piiri pieni pyörii.

Kaikki tällaiset myrkyttävät ilmapiiriä ja ruokkivat alalla vallitsevaa byrokraattista nokkimisjärjestystä. Viimeisin terveyskeskuskäyntini oli puistattava kokemus, joka maalaa hyvin kuvaa millaisessa ilmapiirissä alalla töitä tehdään.

Absoluuttisen tunteetonta terveyskeskuksen toimintaa. Jos lääkäri olisi huoneensa 54 edessä mihin minut ohjattiin, sanonut minulle inhimillisesti huomenta / moi ja kertonut, että toimenpide tapahtuukin tuossa kulman takana voisitko siirtyä sinne vielä hetkeksi odottamaan.

Vai olisiko lääkäriä voitu syyttä tällaisesta tunteellisesta käyttäytymisestä lumehoitamisesta ja puoskaroinnista. Vai olisiko lääkärin arvovalta ja asiakassuhde kärsinyt arvovaltakolauksen. No ei ainakaan minun silmissäni. Nyt olin siis joku työ numero XX - vartalon ihopaise, äkämä tai ajos.

Vuosia on kiistelty terveydenhoitojärjestelmä Apotista. Apotin peruslähtökohta on mielestäni varsin hankala, josta on tavattoman vaikea löytää todellista vastuunkantajaa. Oy Apotti Ab:n näet omistavat HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, Helsinki, Vantaa, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä, Inkoo, Siuntio ja Loviisa (sekä Lapinjärvi osana Loviisaa).

Oma sisäpiiri syö omasta kuormasta ja kukapa uskaltaa kaveria arvostella, saati vaatia muutoksia ja parempaa toimintaa. Vihdoin ja viimein 619 lääkäri ryhdistäytyi ja tekivät yhteisen valituksen Apotista. Ylen mukaan on useita lääkäreitä, jotka eivät uskaltaneet allekirjoittaa yhteistä valitusta. Sen verran tiukassa painostuksessa lääkäreitä pidetään.

Helsingin Sanomat sai puolestaan kyselyynsä lääkäreiltä 240 vastausta, joista käy selville, että Husissa on useita Apotin takia lopettaneita lääkäreitä. Niitäkin lääkäreitä on jo useita, jotka ovat irtisanoutuneet ja ottaneet uuden viran alueelta missä ei käytetä Apottia.

Ylen juttu on suorastaan karmeaa luettavaa. Useat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kertovat Ylelle, kuinka Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) sekä Apotti-yhtiö pyrkivät rajoittamaan asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apottiin liittyvää kriittistä keskustelua.

Pääosin lääkäreiltä kerätyt kertomukset ja kommentit liittyvät puhutteluihin, tiukkoihin ohjeisiin, joiden mukaan Apottia ei saa kritisoida, sekä pelon ilmapiiriin, jonka vuoksi monet ovat pysyneet hiljaa.

 

Apotti kertoo sivuillaan, kuinka potilaiden elämää on helpotettu Apotin myötä syntyneellä viestintäkanava Maisalla. Minulla ei tietenkään ole kokemusta Apotista, mutta kokemusta Maisasta on. Sen peruslogiikkaa en ole sisäistänyt ja siksi käyttö on kokeilua ja arvausta. Vaikka olenkin buumeri, on minulla tietoa ja kokemusta sadoista erilaisista järjestelmistä, mutta Maisa ei ole se, joka ihastuttaisi ja loisi sujuvan suhteen terveydenhoitoon. Valitettavasti vähemmän kokeneet tietotekniikan käyttäjät ja samalla enemmän terveyspalveluja tarvitsevat tuskin ilosta hurraavat. Maisa on kuin Minun autoni, Mytoyota-palvelu. Palvelun pääviesti kertoo missä minun autoni on. Enkö muka tiedä.

Mitään hyvää ei rakenneta tiukalla byrokratialla ja pelon ilmapiirillä. Tuskin on toista toimialaa, joka on läpeensä hierarkkinen alkaen jo siitä, että kuinka moni potilas uskaltaa kertoa lääkärille todellisen tilanteensa, vaikka ravintolisien käytöstä. En minä ainakaan uskaltaisi sanoa, että syön 100 ug D-vitamiinia joka päivä, kymmenkertaisen määrän suositukseen verrattuna. Pian saisin lukea Oma-Kannasta yksittäisen lääkärin näkemyksen puoskaroinnista ilman minun omaa kokemuspohjaa.

Nyt kun tämän pelottelun ja sekamelskan päälle rakennetaan vielä yksi byrokratiakerros ei toimivaa ratkaisua ole tiedossa. Kaiken siivouksen voisi aloittaa Valviran ja THL:n siivouksella. Etenkin jos perustavoitteena olisi lääkärien tietotaidon ja kokemuksen ohjaaminen yksilöllisen potilaan parhaaksi. Putinismi ei kuulu nykypäivän terveydenhoitoon. Tiedossa on terveyssota vai ”operaatio.”

Tämä on kuultavissa ääniversiona finnRadio.fm sivuilla 26.9.2022 alkaen

 

 

Mitä hautajaisilla halutaan viestiä

Perjantai 16.9.2022 klo 13.00 - Kauko Niemi

Lähipäivinä taitaa loppua musta painoväri, kun media revittelee hautajaisilla. Maanantaina kuningatar Elisabethin ja tiistaina Vesa-Matti Loirin viralliset hautaan siunaustapahtumat.

Onko kyse muistamisesta, kunnioittamisesta, vainajan toiveista, näyttäytymisestä, kuulumisesta joukkoon, näyttelemisestä, pelkästä rituaalista vai mitä hautajaisilla viestitään tai halutaan viestiä?

Sittenhän pyörii myös pilakuva, missä suntio ja pappi ihmettelevät kun ei ole ensimmäistäkään saattajaa, vaikka vainajalla on yli 2000 kaveria facebookissa.

Koskettavin toteamus kohdallani olivat papin sanat, kun hyvin läheisen ystäväni uurna laskettiin hautaan – kuolemaa sietää niin kauan, kun se ei tule omasta ovesta sisään. Fyysisesti läheisin kuoleman kokemukseni on ollut puolimetriä viimeisestä henkäyksestä.

Viime viikkoisessa blogissani ihmettelin elinaikaodotteen lyhenemisestä ja nyt sitten päästiinkin yllättäen itse asiaan.

Maanantaiset ja tiistaiset tilaisuudet ovat varmasti ainutlaatuiset. Britanniassa kaikkien arvostama henkilö tuskin saa maanantaina mitään inspiroivia hetkiä, sillä protokollat määrittävät millin tarkasti, kuinka edetään ja aivan varmasti jokainen asia oli myös etukäteen suunniteltu ja päätetty.

Nyt jo tiedämme, kuinka Britanniassa lähipiiri pukeutuu, kuka saa käyttää minkäkinlaista asua, eikä niillä määrittelyillä ole paljoakaan tekoa itse vainajan yksityisen ajattelun kanssa. Eikä liion samisykköjen kannata tehdä mediassa omia tulkintojaan kenenkäkin nappirivistön salaisista viesteistä. Kaiken tämän seremonian säestämänä toki voi ja kannattaakin muistella huikean pitkää kuningattaren tasapainoista uraa.

Ainakin kaksi on pidätetty Britanniassa, jotka ovat huudelleet muuta kuin mitä yleinen mielipide ja brotokolla sallii.

Johanneksen kirkossa, Helsingissä tiistaina onkin jo sitten kovasti paljon eri tunnelma, kun Vesa-Matti Loiri saa viimeisen siunauksen. Tilaisuus ehdittiin jo lanseerata poikkeuksellisena, kaikille avoimena. Kirkkoon olisi mahtunut reilut 2000 ihmistä seuraamaan tilaisuutta.

Nyt kuitenkin omaiset toivovat, että siunaustilaisuus vietetään vain läheisten ja tilaisuuteen kutsuttujen kesken. Omaiset toivovat, että myös tiedotusvälineet kunnioittaisivat tilaisuuden yksityistä luonnetta, eikä kirkkotilassa sisällä kuvattaisi.

Varmaa olisi ollut, että jos kirkko olisi ollut täpötäyttä, olisi myös some ollut pullollaan kuvia tilaisuudesta – olinhan siellä minäkin. Vaikka olisi kerran elämässään nähnyt Loirin vilaukselta livenä.

Loirin kuolemalla ehdittiin jo keräämään poliittisia irtopisteitäkin ehdottamalla valtiollisia hautajaisia. Valtiovalta on nyt edustettuna kutsuttujen joukossa niin kuin presidentin puoliso Jenni Haukiokin. Loiria on muisteltu sivutolkulla. Kuinka moni oikeasti tunsi ja tiesi muuta kuin ulkokuoren ja sen monet eri ilmentymät. Ne vaan eivät ole hautajaisten keskeisintä sanomaa.

Hautajaisia toki ylipäätään leimaa merkittävästi millaiseen uskonnolliseen yhteisöön vainaja on kuulunut. Kirkkojen säännöt ja kaavat ovat melko tarkkoja ja jokaisella omansa. Suomalaisen Evlut kirkon kaavassa on jonkin verran joustoa. Ainakin jos haluaa täyttää kaikki mahdolliset musiikkipaikat ja itse musiikin sisältökin kannattaa aina tarkistaa ja hakea hyväksyntä seurakunnalta.

Muutama vuosi sitten olin siunaustilaisuudessa, missä soi harmonikka. Ei kovin yleinen, mutta vainajan koko elämässä ei ollut kovinkaan montaa päivää ilman haitaria.

Mieleeni on jäänyt myös työ- ja harrastuskaverini viimeinen matka ilman kirkollisia seremonioita, missä tuhka ripoteltiin mereen. Minne käy tuulen ilmassa tie – oli minun lauluosuuteni veneessä.

Evlut kirkko on monitulkintaisuudellaan saattaa tuottaa seurakuntakohtaisesti tai jopa pappi-kohtaisesti vääntöä viimeiselle matkalle. Valitettava tilanne tapahtui pari kuukautta sitten kun siunausta toimittava pappi oli niin juovuksissa, että siunaustilaisuus piti keskeyttää.

Itse olin viime viikolla ystävän äidin uurnanlaskutilaisuudessa. Vainaja oli ollut kaikki 89 vuotta kirkon jäsen, mutta eläessään vakaasti sitä mieltä, ettei halua kirkollista seremoniaa. Niinpä seurakunnalta saatiin lupa vain laskea tuhkauurna maanlepoon.

Tilaisuus oli pieni ja kaukana perinteisistä hautajaisista. Luettiin muutama vainajan kirjoittama runo ja yksi laulu. Tunnelma oli kertakaikkisen aito ja erilaisen teeskentelemätön. Ulkopuolisenakin pystyin aistimaan ne keskustelut, joita kuolemaa odotellessa oli käyty.

Sittenhän on niitäkin, joka eivät kuulu kirkkoon, mutta viime hetkellä haluavatkin kirkollisen seremonian. Järjestelyt vaativat joustavuutta seurakunnalta ja papilta.

Toisen elämää arvostaen ja kunnioittaen voidaan tehdä paljon muutakin kuin käydä ostamassa pieneksi hetkeksi kallis kukkalaite. Viime perjantaina klo 12:00 Suomen taksiautoilijat pysähtyivät minuutiksi ja nousivat autoistaan minuutiksi kunnioittamaan Asikkalan taksimurhan uhria. Vaikuttava, vilpitön ja laaja operaatio.

Helmikuussa 2020 Jörn Donnerin siunaustilaisuudessa kappelissa arkkuun sai kiinnittää post it -lappuja. Donner käytti aina paljon post it -lappuja, kun hänellä oli paljon muistettavaa. Kaikki saivat laittaa kappelissa arkkuun lapun ja kirjoittaa terveisensä Jörnille. Tässäkin toteutettiin vainajan tahtoa, joka oli kieltänyt kukat.

Valitettavan harvat keskustelevat aidon rehellisesti viimeisistä toiveista silloin kun ajatus vielä kulkee. Tai sitten lähtö tulee niin pikavauhdilla, ettei ole ollut mahdollisuuksia keskustella. Huonoin vaihtoehto on siinä vaiheessa ryhtyä googlaamaan, kuinkas nyt edetään tai toteuttaa tiukasti uskonnollista kaavaa. Lopputulemana on tilaisuus muiden joukossa, missä aitous ja läsnäolo ovat poissa.

Toki hautajaiset ovat usein niitä tilaisuuksia, missä tavataan harvemmin nähtyjä sukulaisia.  Donnerin kaikki lapset olivat ensi kertaa fyysisesti koolla isänsä hautajaisissa. Mutta kaikkein nolointa on vetää tällaiset juhlat näyttävästi överiksi, vaikka olisi millainen sankari arkussa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona maanantai 19.9.2022 alkaen FinnRadio.fm -kanavalla

 

 

Mikäs menee pieleen - kuolemme nuorempana kuin aiemmin

Lauantai 10.9.2022 klo 8.18 - Kauko Niemi

 

Elinajanodote on Yhdysvalloissa yksi teollisuusmaiden alhaisimpia. Maailmanpankin tilastojen mukaan korkeimmat lukemat ovat Hongkongissa ja Japanissa, 85 vuotta, ja Singaporessa 84. Suomessa elinajanodote oli vuonna 2020 Duodecimin mukaan 82 vuotta.

Kun vuonna 2019 syntyneen yhdysvaltalaisen eliniäksi arvioitiin keskimäärin 79 vuotta, oli luku viime vuonna enää 76,1 vuotta.

Nyt väännetään kättä eri tahojen välillä syistä, mitkä vaikuttavat näinkin suureen muutokseen ja näin lyhyellä ajalla. Helpoin syyllinen on tietysti korona ja joidenkin mukaan korona-rokotukset.

Entäs sitten muut elämäntavat, jotka näyttävät väistämättä johtavan lihavuuteen. Mikä ei Yhdysvalloissa ole harvinaisuus. Toki lihavuuden olemuksia nimenomaan terveyden kannalta on monia. Tilastoissa onkin usein eritelty ylipainoisuus ja lihavuus.

Suomessakin ylipainoisten osuus väestöstä on 62 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Nuorisolääkäri, dosentti Silja Kosola, on huolestunut nuorisostamme. koululaisten keskuudessa meillä on parhaillaan kaksi pandemiaa yli muiden: lihominen ja mielenterveysongelmat. Näin siis Kosola Kimppakyyti-ohjelmassa.

Näin puolestaan THL raportoi suomen tilannetta. Suomalaisista 2–16-vuotiaista tytöistä 18 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.

Nuorista eli 18–29-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Samanikäisistä naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.

Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava, mikä enteilee sisäelinten rasvoittumista.

Vuodesta 1999–2000 vuoteen 2017–maaliskuuhun 2020 liikalihavuuden esiintyvyys Yhdysvalloissa kasvoi 30,5 prosentista 41,9 prosenttiin. Samaan aikaan vakavan liikalihavuuden esiintyvyys nousi 4,7 prosentista 9,2 prosenttiin. (NHANES, 2021)

Liikalihavuuteen liittyviä sairauksia on paljon riippuen tietysti lihavuuden luonteesta. Merkittävä ero onko rasva kertynyt jalkoihin vai sisäelinten ympärille.

Lihavuuden arvioidut lääketieteelliset kustannukset Yhdysvalloissa olivat lähes 173 miljardia dollaria vuonna 2019. Lihavia aikuisia sairastavien sairaanhoitokustannukset olivat 1 861 dollaria korkeammat kuin terveen painoisten ihmisten vuosittaiset hoitokulut.

Kysäisin mielipidettä Antti Heikkilältä, jonka mielipiteet ovat ennustaneet tämän kehityksen jo vuosia, mutta hänet on teilattu moneen kertaan. Vastaus oli lyhyt - tuo on johdonmukainen seuraus vallitsevien suositusten takia.

Heikkilä on aiemmin julkaissut muun mussa - tilastojen mukaan Yhdysvalloissa 2016 mennessä yhtään ihmistä ei ole kuollut vitamiineihin eikä lisäravinteisiin. Kukaan ei ole kuollut myöskään 32 vuotena ennen tuota aikaa, jolloin tätäkin asiaa on alettu rekisteröidä. Vuositasolla USA:ssa kuolee lääkkeiden sivuvaikutuksiin arvioiden noin 150 000 ihmistä.

Kaksi suurinta huoltahan tässä menossa on, että ratkaisuksi tarjotaan piikkiä ja pilleriä. Ja toisaalta kuinka tarkkaan seurataan erilaisia suosituksia ja ohjeistuksia suhteessa tapahtuviin pitkäaikaisiin muutoksiin. Jos ne ovat kaksi eri maailmaa, joita rahoittaa elintarvike- ja lääketeollisuus, ollaan varsin heikolla pohjalla.

Ehkä vielä jonakin päivänä kuulemme tuon Yhdysvaltain jyrkän kehityksen todelliset syyt. Ainakin jos elinajanodotukset laskevat vielä koronan helpottaessakin.

 

Tämä blogi on kuultavissä ääniversiona www.finnradio.fm kanavalla 12.9.2022 alkaen

Kilpailuviettini on pettynyt urheiluun

Perjantai 2.9.2022 klo 11.59 - Kauko Niemi

 Olenhan minäkin toki ajanut fillarilla Helsingistä Venetsiaan ja juossut ensimmäisen maratonini kolmen päivän varoitusajalla ilman kilpailua

Onkohan sellaista päivää, ettei uutisissa olisi jotakin urheilullista katastrofia. Viime aikoina ryöpytyksessä ovat olleet naisleijonat.

Eikä se suinkaan ole pelkästään joku kilpaileva joukkue. Suomen Olympiakomitean sekoilut olivat ja lienee ovat edelleen selvittämistä vailla ja jääkiekkojoukkue Jokereiden peliä pelataan enemmän kulissien takana kuin jäällä.

Moni muistaa Lahden doping-käryt ja sadat yksittäiset doping-käryt sen jälkeenkin. Kilpailukuntoa pitää virittää keinolla millä hyvänsä, vaikka tuottaisi pidemmällä aikajaksolla elimistölle mitä tahansa ongelmia.

Norjassa on parhaillaan suuria ongelmia, koska Norjan laki estää 15–18-vuotiaiden urheilijoiden dopingtestaamisen ilman heidän vanhempiensa lupaa.  Norja ei tämän myötä täytä kansainvälisen antidopingkoodiston vaatimuksia ja doping-kierteet alkavat jo varhaisteini-iässä.

Urheilu ja lajit, jossa raha liikkuu enemmän ovat myös alttiita selvemmin dopingille ja muille välistävedoille. Eri maissa kulttuuri taustasta johtuen lajit vaihtelevat. Myös vedonlyönnin vilpit ja järjestetyt ottelut ja rahastaminen ei ole vierasta sekään.

No viimeaikaisista urheilu-uutisista löytyy toki positiivisiakin asioita. Wilma Murto olisi voinut tyytyä tuulettamaan varmaa kultamitaliaan jo silloin, kun rima keikkui mitoissa 480. Huippu-urheilijan kilpailuvietti hannasi kuitenkin vastaan: miksei kokeilla vielä 485:ttä, kun kerran kulki? Ja yli meni, niin että heilahti!

Itse en ole koskaan ollut urheilun sisäpiirissä ja siksi tämäkin blogi on pelkkää ulkopuolista ihmettelyä. Minä olin koulussakin se, joka viimeksi valittiin joukkueeseen, kun kaikkien piti olla urheilutunnilla kuitenkin joukkueessa. Siis minun kilpailuviettini ei herätä ketään eikä mitään. Paljon mukavampaa on olla tasavertoinen muiden kanssa. Ja joukkuelajeista ainoa, missä olen ollut pitkään aktiivinen, on kuorolaulu. Siellä kun ei kilpailtu yksilöllisesti kuka vetää korkeimmalta ja kuka kovimmalla volyymilla.

Erittäin ristiriitaisia ajatuksia herättää omassa ajattelussa se, että olen aina pitänyt ja arvostanut urheilua kategoriassa – reipas, reilu, terveellinen ja yhteiskykyä kasvattava.

Näin ei sittenkään taida olla. Doping-käry Suomessa haulla Google antaa liki 16000 vastausta. Kun haet urheilun riita, niin saat luettavaksesi 1,8 miljoonaa Suomenkielistä juttua.

Silloin kun kilpailuvietti ei ole hallinnassa, tapahtuu pahoja. Tämä koskee sekä kilpailijoita, vanhempia, valmentajia että joukkuejohtajia ja urheilun hallinnointia ja rahoitusta. Kilpailuvietin raja on hiuksen hieno, missä se alkaa kääntyä tekijöitään vastaan.

Mielikuvani urheilusta on ollut siis täysin vinksallaan. Sitä huolestuttavampi tilanne on mitä nuoremmissa porukoissa ylitetään kilpailuvietin terve haamuraja. Rajan pitäisi tulla vastaan silloin, kun häviäminen jossakin jättää pahan mielen pitkäksi aikaa.

Urheilu ja etenkin kilpaurheilu herättää suuria tunteita. Urheilu ja seuratoiminta ovatkin otollisia paikkoja riitojen syntymiselle. Ristiriitatilanteita aiheuttavat esimerkiksi erilaiset näkemykset arvokilpailuihin pääsystä tai jäsenyyteen liittyvissä asioissa sekä sopimusrikkomukset. Tällaisia tapauksia varten on oikein jouduttu perustamaan oma oikeusturvalautakunta.

Kilpaileminen on persoona- ja temperamenttikohtainen kysymys, sanoo Kilpailu- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen, KIHU:n urheilupsykologi Niilo Konttinen Ylen haastattelussa.

Hänen mukaan jo lapsista huomaa, että toiset lapset ovat jopa pieninä hyvin kilpailuhenkisiä ja kilpailevat lähes kaikesta mahdollisesta. Toiset sen sijaan suhtautuvat huomattavasti rauhallisemmin tämmöisiin tilanteisiin. Kilpailuhalun takana voi olla myös persoonallisuuden piirre, elämyshakuisuus. Kilpailemisen kautta me saamme erilaisia elämyksiä. Toisille se on tärkeämpää kuin toisille.

Vanhempien vastuu korostuu tässäkin tapauksessa. Lasten vanhemmat saattavat olla kilpailuhenkisempiä kuin lapsi itse ja silloin lasta viedään. Vippaskeinot nuorilla saattavat syntyä ei pelkästään valmentajien johdatuksella vaan todellakin vanhempien halusta "tukea" lapsen menestystä rikkauksiin ja vaurastumista ja kunniaa perheelle.

Ehkä minun arvostusasteikko urheilua kohtaan laskee muutaman pykälän. Keskityn enemmänkin kilpailemaan itseni kanssa omilla tavoitteillani. Tässäkin toki voi mennä täysin harhaan, jos omien tavoitteiden lähtökohtana on hakea muiden kunnioitusta ja arvostusta. Oma ja terve kilpailuvietti tuottaa vain sisäistä tyytyväisyyttä ja tasapainoa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavilla 5.9.2022 alkaen

 

Lisää aiheesta:

 

En pelkää, että urheilu loppuu

Jokerit ei pääse SM-liigaan