Paljonko kulttuuri vaikuttaa nettipalveluihin

Perjantai 12.4.2024 klo 20.03 - Kauko Niemi

Kuinka usein maan tavat ja kulttuurit näkyvät ja tuntuvat valmistettavissa tuotteissa tai palveluissa?

Ihmisethän niitä tuotteita ja palveluita suunnittelevat ja tekevät ja jossain taustalla melko varmasti vaikuttavat tyylilajit, joissa on totuttu elämään. Mielikuvatasolla saavutetaan jo usein päätöksiä, ettei tuon maalaista autoa osta tai tuon maalaiset tuotteet ovat kaikki epäluotettavia.

Pysähdyn miettimään kyseistä asiaa, kun olen käyttänyt japanilaista Canon kameraa ja sen eri versioita vuosikymmenten ajan. Huomasin juuri, että kameraan on tullut uusi ohjelmistopäivitys uusine ominaisuuksineen muutama kuukausi sitten.

Canon ei vaan vaivaudu ilmoittamaan uusista ominaisuuksista mitään. Kuuliaisesti olen rekisteröinyt aina joka ikisen kameran ja kakkulan. Heillä pitäisi olla oikotie asiakkaan tyydyttämiseen, mutta ei kun tuputetaan tietoa uusista tuotteista.

Näiden monien käyttövuosien jälkeen minulla ei ole mitään ahaa elämyksellisiä pikkusovelluksia Canonin kuvien käsittelyn joustavoittamiseksi tietokoneella. Kytken vanhanaikaisesti vain muistikorttia koneeseen. Ja juuri sain ilmoituksen, että syksyllä loppuu heidän ilmainen 10 G pilvipalvelu. No sinnehän mahtuisi minun ja kenen tahansa ammattilaisen tyylillä noin 450 otosta, eli ahkeran päivän otokset.

Pysytäänpä vielä japanilaisella taustalla. Omistan Toyota auton, tosin sen verran iäkkään, ettei siinä varmaankaan ole kaikkia hienouksia kuskin houkuttelemiseksi. Olen pariin kertaan yrittänyt päivittää sitä, muttei taitoni ole siihen riittäneet.

MyToyota palvelu tarjoaa ensimmäiseksi auton sijaintia. Jos ja kun olen auton ainoa käyttäjä, niin ehkä kuitenkin muistan mihin olen milloinkin autoni jättänyt.

Hyvänä esimerkkinä vaikkapa se miksi en käytä autoni navigointia. Se aloitetaan kirjoittamalla hierarkkisesti maa, kaupunki, katu ja sen numero. Ja tämän jälkeen minut on ohjattu ainakin kolmasti väärään paikkaan. Yleensä annetaan katuosoite ja kone tarkistaa onko Möttösentie 4 useita ja antaa sinulle valittavaksi se oikea.

Ehkä sitten seuraavassa Toyotassani ollaan jo helpommalla tasolla, jopa päivityksissä. Päivityksiin en pystynyt tälläkään viikolla, vaikka katselin useita ohjevideoita ja chättäilin asiantuntijoiden kanssa.

Esimerkkini ovat kaksi suurta kansainvälistä japanilaista yritystä, joissa varmasti vältetään kaikin mahdollisin keinoin sitoutumista mihinkään paikallisuuteen, uskontoon, aatteellisuuteen tai kulttuuriin. Japanilaiseen kulttuurin olen pariin otteeseen tutustunut ja ihastunut kuinka reilun viikon työreissulla suurin aikatauluheitto oli kaksi minuuttia.

Amerikkalaisuudessa taas huomaat, ettei asiakkaan mielipiteellä ole mitään väliä eikä merkitystä, kunhan saadaan bisnes pyörimään keinolla millä tahansa. Facebook, X, Instagram ja Youtube etunenässä.

Mitä pienempiin palveluihin mennään tai jopa yksittäisten ihmisten sivuihin alkaa näkyä mitä ihmeellisempiä ratkaisuja, joita on vaikea tulkita ja käyttää. Afrikkalaisilla, arabeilla ja aasialaisilla on ajattelussa selkeitä eroja sekä hyvässä että pahassa ja ymmärrys saattaa joutua tiukille.

Kokonaan oma maailma on taas virkamiesten ja poliittisesti ohjattujen palvelujen tarjonta. Yleensä hankalan monimutkaisesti käytettäviä. Kokonaan oma maailmansa on sitten ne osin valheelliset sisällöt houkuttelevasti tarjoiltua. Tuskinpa luottaisin yhteenkään venäläiseen sivustoon.

Kannattaa oppia tulkitsemaan tarjontaa myös näistä näkökulmista ja olla hereillä muutenkin kuin yksittäisten sanojen ja lauseiden suhteen.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 15.4.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Canon, Toyota, kulttuuri, maan tapa, amerikkalainen, japanilainen,

Kiinasuhteiden hiipumista

Perjantai 2.2.2024 klo 15.31 - Kauko Niemi

Kiinalainenuusivuosi_pieni_1A4A3631.jpg

 Tällä ilmeellä juhlittiin
Helsingissä vuonna 2017

Viikon kuluttua lauantaina 10. helmikuuta alkaa uusi vuosi kiinalaisittain. Värikäs ja vauhdikas alkuvuoden juhla on kerännyt tuhansittain ihmisiä Suomi-Kiinaseuran ja Helsingin kaupungin järjestämään juhlaan.

Tämä yhteistyö kesti 17 vuotta, kunnes suurempia julistuksia julistamatta Helsingin kaupungin tapahtumasäätiö ilmoittaa, ettei se enää järjestä Helsingin kiinalaisen uudenvuoden tapahtumaa. Yhden lauseen mittainen tiedonanto asiasta kiinnostuneille, yli 2000 nettiseuraajalle.

Mitään faktaa minulla ei tietenkään ole, mutta tyyli ja teot tarkoittanevat etäisyyttä, pikkuhiljaa, siinä missä yrityksetkin tekevät omia ratkaisujaan ja lisäävät varovaisuutta kiinalaisten kanssa.

Viime viikolla kiinalaiset ilmoittivat ostaneensa Nokian ulos TD Tech yhteisyrityksestä. Kiinan valtion markkinoiden sääntelyviranomainen ilmoitti perjantaina, että Huawei ja kolme muuta yritystä ovat ostaneet Nokian enemmistön TD Techistä.

TD Tech syntyi eri televiestintäuniversumissa vuonna 2005, jolloin Nokia oli maailman suurin matkapuhelinyhtiö ja Huawei oli tuskin tunnettu Kiinan ulkopuolella. Nokia osti 51 prosenttia ja Huawei loput 49 prosenttia.

Koko maailman autoteollisuus horjuu ja heiluu kiinalaisen sähköautotuotannon lupausten ja tekojen välissä. Kukaan ei tarkasti tiedä mikä rooli Kiinan valtiolla on autoteollisuuden rahoituksessa.

Somemaailmassa TikTok on Kiinan aivopesulahja Länsimaille. Pari viikkoa sitten TikTok tuli julki ja väitti ettei se ole edes kiinalainen. Sitkeät tarinat kuitenkin uskovat, että Kiina kerää tietoa länsimaista TikTokin avulla. Kiinalaiseen tyyliin ja tapaan tästäkin puuttuvat faktat.

Tekniikan saralla taistellaan ja tullaan taistelemaan merkittävillä panoksilla. Kiinalainen uusi vuosi ei kuitenkaan katoa mihinkään, vaikkei se saisikaan suurta ihailua maailmalla. Kiinalainen uusivuosi vastaa meidän jouluamme siinä mielessä, että silloin suvut kokoontuvat viettämään yhteisiä hetkiä.

Kuvaavaa on esimerkiksi vapaan liikkuvuuden vuonna 2013, kun Kiinan rautatiet julkisti omia lukujaan. Sinä päivänä, kun uudenvuoden junalippujen myynti käynnistyi Kiinassa, heidän verkkopalvelussa lippukauppaa kävi yli 280 miljoonaa ihmistä vuorokaudessa. Ehkä VR voi olla salaa tyytyväinen, ettei meillä ole vastaavaa uudenvuodenperinnettä niin kuin Kiinassa.

Ensi viikonvaihteessa vaihtuva lohikäärmeen vuosi perustuu kiinalaiseen kuukalenteriin, se ei osu samaan aikaan meidän vuodenvaihteemme kanssa. Kiinalaisessa kalenterissa on kaikkiaan 12 eri eläintä.

Kiinalainen uusivuosi on Kiinan tärkein juhla. Sitä vietetään 15 päivää, ja se on koko perheen – niin elävien kuin kuolleiden – juhla ja monipuolisten perinteiden ylistystä.

Kiinalaiset uskovat, että ihmisen luonne määräytyy paljolti sen mukaan, missä eläinmerkissä hän on syntynyt. Kiinalaista uuttavuotta viettää noin 20 prosenttia maapallon asukkaista. Monissa Aasian maissa ihmiset saavat lomaa 1-4 päivää uudenvuoden viettoa varten. Kiinassa koulut ovat kiinni kokonaisen kuukauden.

Kiinalainen uusivuosi on ja pysyy riippumatta siitä nähdäänkö Helsingissä lohikäärmeiden tanssia vai ei, mutta suhteet Kiinaan kiikkuvat parhaillaan monenlaisella vaakalaudalla. Jopa presidenttiehdokkaamme mielipiteet Kiinan suhteen ovat erilaiset. Kiinan seuraaminen on vaikeaa, kun kukaan ei julista totuuksia, mutta jatkuvasti tapahtuu jotakin.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 5.2.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

 

Lisää aiheesta:

12 eläimen luonteet ja löydä oma merkkisi

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, kiinalainen uusivuosi, kiinasuhteet, lohikäärmeenvuosi, tärkein kiinalainen tapahtuma, TD Tech, Nokia, Huawei, sähköautot,

Kyllä minä mieleni pahoitin

Keskiviikko 10.10.2012 klo 15.38 - Kauko Niemi

Viime viikonloppu oli taas mitä mahtavin koirakansan esiinmarssi. Viikonloppuna järjestettiin kaksi suurta maailmanlaajuista tapahtumaa ja ties kuinka monta pientä. En matkustanut fyysisesti Tsekkeihin, enkä Romaniaan. Mutta matkustin netissä kumpaankin paikkaan monta kertaa päivässä koko viikonlopun ajan.

Tässä vaiheessa tuo otsikkolainaus on paikoillaan. Kyllä minä mieleni pahoitin koirakansan puolesta. Siis suurta sääliä, kun molemmat tilaisuudet hassattiin tiedotuksellisesti samalla tavalla kuin lähes kaikki muutkin tilaisuudet.

Tämä vuodatus tulee pahasti jälkijunassa – vasta keskiviikkona, sillä yritin varmistaa, josko näiden tapahtumien sivuille ilmestyisi jälkikäteen jotakin arvokasta tietoa – mutta ei.

Koirauutisoinnista yleisessä mediassa 80 prosenttia on sitä kuinka koira puri tai kuinka koiraa kohdeltiin kaltoin. Kuinka huijarit jymäyttivät hyväuskoisia. Nämä ovat niitä uutisia, joihin on saatavissa faktatietoa, raaka-ainetta poliisilta ja tuomioistuimilta juuri silloin kun jotakin on tapahtunut tässä ja nyt. Näistä raaka-aineista syntyy uutinen mediassa. Jos ei ole raaka-ainetta, ei kovin helposti synny uutista.

Olen vuosikymmenet ansainnut leipäni toimittaja, mutta näin mykkää ja sisäänpäin lämpiävää ”toimialaa” en ole aiemmin kohdannut. Minua oikeasti säälittää, että näin hieno ja ihmisille hyvää oloa tuottava harrastus näkyy ulospäin tiedon puutteen takia vääristyneenä.

Bugarestin näyttelyn ennakkotiedoissa oli sentään mukana muutama fakta koirien kokonaismäärästä roduittain ja maittain. Sivulla press ainoastaan akreditointi ohjeet. Ei ainuttakaan tiedotetta tai taustatietojuttua.

Agilityn MM-kisoissa tilanne oli jonkin verran parempi suomalaisten aktiivisuuden takia useammalla eri kanavalla. Tosin sekin viestintä oli suunnattu vain sisäpiirille ja oikeiden palikoiden asettaminen kohdilleen oli varsin työlästä.

Virallinen kisaorganisaatio muun muassa pudotti yksilökisojen tuloslistoilta osallistujien maatunnukset pois saati, että olisi kertonut menestyjien taustatietoja.

Mitä tahansa muuta kilpailua pystyy nykyisin seuraamaan netissä jopa ajantasaisena ja riittävine taustatietoineen.

Jos koiramaailmasta halutaan rakentaa avoimempaa ja hyväksyttävämpää kuvaa, kannattaisi erilaiset tilaisuuden hyödyntää myös tiedotuksellisesti. Ruokkia mediaa hyödyllisellä raaka-aineella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, koiratapahtuma, tiedotus, media

Kukkaisviikonloppu - hukkaan heitettyä rahaa

Maanantai 4.6.2012 - Kauko Niemi

Loputtomat jonot kukkakaupoissa, jokaisessa alepassa puolinuukahtaneita ruusuja, joka toisella vastaantulijalla kukkapaketti kainalossa. Se oli jokavuotisen touko- kesäkuun viikonvaihteen kukkakauppiaiden sesonki.

Kukat kuuluvat luontoon, eikä kauppiaiden kassojen lihottamiseksi. Olen ihaillut, nuuhkinut, kuvannut varmaan satoja jopa tuhansia kukkia luonnossa. Facebook on täynnä ihailtavan kauniita kukkakuvia luonnosta.

Kaupan kukat eivät minua ilahduta missään muodossa eikä missään tilanteessa. Etenkin kun tiedän, että se on vain kallis, opittu tai protokollan mukainen tapa muistaa, kun ei parempaakaan ideaa ole keksitty.

Tarkemmin muistellessa mieleeni ei palaudu yhtään sellaista tilannetta, jossa joskus minulle annettu kukka olisi jättänyt mitään pysyvää jälkeä mieleeni.

Kalliin kukkapuskan ilo, jos se sellaista jollekin tuottaa, jää aina lyhyeen. Leikkokukkien pirteys sammuu jo useimmiten kauppamatkalla ja viimeistään parinpäivän päästä. Ovathan ne olleet jo matkalla ties kuinka kauan ja kuinka kaukaa.

Saman summan voi antaa vaikka rahana, lahjakorttina tai lahjoittaa sankaria lähellä olevaan hyötykäyttöön.

Maailman kuulu viulisti Anne Sophie Mutter lähti pari viikkoa sitten konsertin jälkeen Helsingin Musiikkitalolta mustalla mersulla kohti hotelliaan. Suuri kukkapuska jäi järjestävälle seuralle (ehkä kierrätykseen seuraavan illan esiintyjää varten). Mutter ei kukkia halunnut mukaansa, mutta muodollisuus tuli täytettyä. Kovin olisi epäkäytännöllistä ollutkin raahata isoa kimppua mukanaan.

Sen sijaan eilen illalla kukkaviikonlopun päätteeksi tyytyväisenä huomioin Helsingin Tuomiokirkossa, kun Helsingin Urkukesän avajaiskonsertin esiintyjille annettiin joku pieni kuihtumaton muistopaketti runsaiden aplodien kera.

Toivottavasti minun arkulla sitten aikoinaan ei näitä turhuuksia nähdä puolen tunnin takia. (ilmoitan kyllä, jos mieli muuttuu)


5 kommenttia . Avainsanat: kukka, protokolla, tapa

Menisin Juliuksen konserttiin jos tietäisin sellaisen olevan

Maanantai 19.12.2011 - Kauko Niemi

Tänä jouluna ja aika usein muulloinkin olen karttanut takuuvarmoja esityksiä. Mitäs jännää siinä on jos etukäteen tietää tasan tarkkaan mitä suurella rahalla kuulee. Samaa perusajatusta olen soveltanut myös ravintoloiden suhteen.

Youtubessa tuli hetki sitten vastaan Julius Koskisen laulamana Uinuu valkoinen maa. (Veljensä Matiaksen kanssa) Esitys on minulle yllätys, joka takuu varmasti toi jouluisen mielen. Jos Julius laulaisi jossain tuolla äänellään oman joulukonserttinsa, niin aivan varmasti menisin kuuntelemaan, vaikkei siitä olisi Hesarin Minne Mennä –palstalla halaistua sanaa.

Ehkä yksi mieleenpainuvin musiikkikokemukseni oli muutama vuosi sitten Anna-Maija Korsimaan oppilaskonsertti Sibelius-akatemiassa. Olin todennäköisesti ainoa ”suvun ulkopuolinen” kuulija.

Ohjelmalehtisen kohdassa yllätysnumero, jonka sisällöstä Korsimaakaan ei sanonut olevansa tietoinen, esitettiin piano-klarinettia. ”Polvenkorkuinen” klarinetisti istahti pianon ääreen ja soitti duettona pianoa ja klarinettia. Eikä mitä tahansa kissanpolkkaa. Wow mikä esitys!

Reilu viikko sitten olin tuttujen ja laulukurssikaverin joulukonsertissa. Taas oli mielenkiintoista miten äänet kehittyvät ja sama tuttu jännitys säilyy, kuitenkin täysillä ja antaumuksella eteenpäin. Oman kuuloinen joulutunnelma oli taattu.

Näiden vastakohtana voisi pitää aikoinaan, vielä silloin Leningradin filharmonikkojen konserttia. Tuskin soitettiin yhtään väärää nuottia. Robottimainen fiilis ei yllätyksiä tuonut.

Mistä näitä yllätyksiä ja kokemuksia löytää? Toivoisi tällaisena internet-aikana olevan sellaisen palvelun/ilmoitustaulun, jossa ilman markkinointirahaa ja -koneistoa toimivat enemmän ja vähemmän taitavat voisivat tarjota yllätyksiään.

Kaupunkien kulttuurirahoja käytetään turhaan vain suurten nimien esilletuomiseen. Kaupalliset mediat taas eivät ansaintalogiikan takia erityisemmin innostu nousevien kykyjen tukemisesta.

Menkää hyvät ihmiset näihin pieniin, yllättäviin tilaisuuksiin. Minäkin vielä joskus menen Musiikkitalon konserttisaliin kuuntelemaan tasaisen varmaa musiikillista tuotosta.

ps.
Mainitsin sivulauseessa ravintolat. Koskaan en ole käynyt Michelin-tähdillä luokitelluissa ravintoloissa ja en tunne erityistä vetoakaan siihen suuntaan. Sen sijaan matkojen kohokohtia on ollut bussilla, metrolla tai ratikalla matkustaminen päätepysäkille ja etsiä sieltä ympäristöstä lähikuppila. Aina ei ole ruoka ollut  kaikkein maukkainta, mutta paikallinen fiilis sitäkin parempi ilman pokkurointeja.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Julius Koskinen, Uinuu valkoinen maa, kulttuuri, tapahtumakalenteri